Kahdensadan testimatkustajan koekäyttämä Helsinki-Vantaan uusi eteläsiipi avattiin matkustajien ja lentoliikenteen käyttöön maanantaina. Ensimmäinen lento lähti iltapäivällä kahden jälkeen kohti New Yorkia Finnairin operoimana.
Finavian tekninen johtaja Henri Hansson kiittää kaikkia testiin osallistuneita tärkeästä panoksesta Helsinki-Vantaan kehittämisen hyväksi.
– Testimatkustajilta saamamme palautteen ja testitulosten perusteella uusi eteläsiipi on valoisa, viihtyisä ja toimiva osa lentoasemaa ja se voitiin ottaa oikopäätä käyttöön, Hansson kertoo Finavian tiedotteessa.
Tismalleen samana päivänä 65 vuotta sitten, 10. heinäkuuta 1952, vietettiin Helsingin lentoaseman avajaisia.
Kakkosterminaalin eteläkärkeen valmistunut uusi laajennusosa palvelee muun muassa Aasiaan ja Pohjois-Amerikkaan matkustavia.
Uudisosa tarjoaa yli 8 300 neliötä lisätilaa matkustajille, kolme uutta laajarunkokoneen matkustajasiltaa ja Suomen ensimmäisen liukukäytävän.
Suunnittelun punaisena lankana on Finavian mukaan suomalainen osaaminen ja muotoilu. Esimerkiksi seinät on pinnoitettu kotimaisella joko vaalealla, luonnonvärisellä tai mustaksi petsatulla puuviilulla.
Lentoaan voi odotella Yrjö Kukkapuron Karuselli-tuoleissa tai Ilmari Tapiovaaran Mademoiselle-keinuissa tai Alvar Aallon nojatuoleissa. Pilke-valaisimet ovat Tuukka Halosen suunnittelemat.
Myös perinteiset lentokenttäkalusteet ovat suomalaista suunnittelua. Lepotuolit ja pölkkyistuimet on suunnitellut muotoilija Kai Lindvall PES-Arkkitehdeiltä.
Eteläsiipi on osa Finavian kehitysohjelmaa, jossa terminaalia laajennetaan yhteensä 103 000 neliömetrillä. Lisätilojen rakentaminen ja käyttöönotto tapahtuvat vaiheittain vuoteen 2020 mennessä.
Kehitysohjelman seuraava merkittävä etappi on keskusaukion käyttöönotto vuoden 2019 alussa.