Kalevan asuinalue Tampereella 3. lokakuuta. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Hintaheilunta asuntomarkkinoilla jatkuu, isot kaupungit nousemassa kuopasta

Suureen tuuletukseen ei ekonomistin mukaan ole vielä aihetta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hintaheilunta asuntomarkkinoilla jatkuu, mutta suurissa kaupungeissa alkaa mahdollisesti näkyä kasvun merkkejä, arvioi Pellervon taloustutkimus PTT:n vanhempi ekonomisti Veera Holappa tuoreita asuntomarkkinatilastoja.

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat koko maassa 0,6 prosenttia joulukuussa 2024 verrattuna vuotta aiempaan.

Edelliseen kuukauteen verrattuna hinnat nousivat 1,4 prosenttia. Kaikissa suurissa kaupungeissa Oulua lukuun ottamatta hinnat nousivat joulukuussa edelliskuusta.

Pääkaupunkiseudulla hinnat laskivat 0,2 % vuoden takaisesta mutta nousivat 0,8 % edelliskuusta. Holapan mukaan Espoossa voidaan nähdä jopa varovaista kasvutrendiä.

– Näyttää siltä, että väestönkasvu ja korkojen lasku alkavat vetää suuria kaupunkeja ylös kuopasta. Työttömyys on kuitenkin yhä korkealla tasolla ja talouden kehitys on epävarmaa, mikä lisää kuluttajien epävarmuutta ja hillitsee asuntojen ostoaikomuksia. Tämän vuoksi liialliseen optimismiin ei pidä langeta, Holappa sanoo tiedotteessa.

Kiinteistönvälittäjien kautta tehtiin joulukuussa 16 prosenttia vähemmän vanhojen kerros- ja rivitaloasuntojen kauppoja kuin vuotta aikaisemmin, mutta tästä ei juuri voi tehdä päätelmiä markkinoiden liikkeistä, koska 2023 joulukuun tilanteeseen vaikutti varainsiirtoveron muutos.

Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton toimitusjohtaja Tuomas Viljamaan mukaan asuntokauppamäärissä on havaittavissa kasvavaa trendiä.

– Vuoden viimeisellä kvartaalilla myytiin asuntoja 35 prosenttia enemmän kuin 2024 ensimmäisellä kvartaalilla. Myös uudiskohdekaupassa vuoden viimeinen kvartaali oli selvästi vuoden paras.

Suhdannepohja koko kiinteistö- ja rakentamisalalla nähtiin Viljamaan mukaan vuoden 2024 alkupuolella.

Rakentamisen suhdanteen muutosta ja uudisrakentamisen haasteita kuvaa esimerkiksi se, että vuonna 2014 uudiskohdekaupan kokonaisarvo oli 1,7 miljardia euroa, kun vuonna 2024 jäätiin vain noin 600 miljoonan euroon.

– Uudiskohdekaupan vaimeudesta kertoo myös edelleen se, että uudiskohteiden ja käytettyjen asuntojen hintaero on edelleen kuluttajien näkökulmasta liian suuri. Jos käytetystä asunnosta saa kuvainnollisesti yhden huoneen enemmän kuin uudesta asunnosta, kuluttaja valitsee käytetyn asunnon. Tilanteen korjaantuminen ja uudiskohdekaupan volyymien merkittävä kasvu vaatii käytännössä käytettyjen asuntojen hintojen nousua tai uudiskohteiden asuntojen hintojen laskua – todennäköisesti molempia, Viljamaa sanoo tiedotteessa.

Tämän vuoden aikana asuntokaupan piristyminen jatkuu. Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto odottaa asuntokauppamäärien kasvavan vuonna 2025 noin 6–9 prosenttia ja asuntojen hintojen nousevan 4–6 prosenttia. Noin 9 prosentin kasvu tarkoittaisi, että Suomessa pitäisi kuukausittain myydä noin 4750 asuntoa. Keskimäärin 5 000 asuntokauppaa kuukaudessa on pitkällä aikavälillä normaali markkinatilanne Suomessa.

– Odotamme, että alueiden eriytyminen jatkuu. Uudisrakentamisen aloitukset lähtevät selkeämmin kasvuun vuoden kolmannella vuosineljänneksellä ja korjausrakentaminen kasvaa. Leuto talvi tulee näkymään taloyhtiöissä lämmityskustannusten laskuna ja hoitovastikkeissa saattaa olla hyvin hoidetuissa taloyhtiöissä jopa mahdollisuuksia laskea vastikkeita ja vähentää osakkaiden kustannustaakkaa, Viljamaa arvioi.

Vuokrien nousu jatkuu vuoden 2025 aikana, mikä nostaa omistusasumisen kiinnostusta suhteessa vuokra-asumiseen. Väestönkasvu jatkuu vuonna 2025 viime vuosien tahtiin, mikä näkyy erityisesti maakuntakeskuksissa ja suurimmissa kaupungeissa. Tämä vahvistaa asumisen sekä asuntojen kysyntää myös pitkällä aikavälillä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)