Kylmä sota ei ollut historiantutkija Sergei Radtšenkon mukaan seurausta demokraattisen lännen ja Neuvostoliiton johtaman itäblokin välisestä väärinymmärryksestä, kuten toisinaan on esitetty, vaan sen taustalla olivat Kremlin visiot toisen maailmansodan jälkeisestä järjestyksestä.
– Yhteenvetona heidän ajattelustaan voi todeta, että he suunnittelivat hallitsevansa Manner-Eurooppaa. Britannia olisi tasapainotellut rannikon tuntumassa. Amerikkalaiset olisivat pysytelleet omalla pallonpuoliskollaan, yhdysvaltalaisen Johns Hopkins -yliopiston professorina toimiva venäläistaustainen Radtšenko kirjoittaa viestipalvelu X:ssä.
Hänen aihetta käsittelevä tietokirjansa To Run the World: The Kremlin’s Cold War Bid for Global Power julkaistaan toukokuussa.
Vaikka neuvostodiktaattori Josif Stalinilla ei hänen mukaansa ollut konkreettista suunnitelmaa koko Euroopan muuttamisesta kommunistiseksi, suunnitelma maanosan pakottamisesta Kremlin hallintaan oli kuitenkin olemassa. Se, että Stalinin alistamispyrkimykset eivät toteutuneet, johtui ennen kaikkea USA:n päättäväisestä vastareaktiosta.
Heikentää ja hajottaa
Yksi kylmän sodan opetuksista on Radtšenkon mukaan se, että sanattomat sopimukset ovat yliarvostettuja, eikä Stalin sellaisia kunnioittanut. Tämä nähtiin esimerkiksi Kreikassa, jonka suvereniteettia Neuvostoliiton oli määrä kunnioittaa, mutta jonka kommunistien valtapyrkimyksiä Stalin alkoi vuonna 1947 tukea.
Toinen opetus on hänen mukaansa se, että Kreml kunnioittaa päättäväisyyttä.
– Stalin perääntyi koko joukosta epäonnistuneita seikkailuja muun muassa Iranissa ja Turkissa, Japanissa ja kaikkein merkittävimmin Berliinissä jouduttuaan kasvotusten Yhdysvaltojen päättäväisyyden kanssa. USA:n osoittamat merkit päättämättömyydestä tai heikkoudesta Koreassa 1950-luvun alussa johtivat sitä vastoin suoraan siihen, että Stalin siunasi [kommunistijohtaja] Kim Il Sungin hyökkäyksen etelään, Radtšenko sanoo.
Kylmä sota oli hänen mukaansa luonteeltaan globaali aivan alusta alkaen, sillä kohdattuaan pidäkkeitä Euroopassa Stalin suuntasi katseensa heikommaksi tunnistamaansa Aasiaan.
– Se, mitä Aasiassa tapahtui, vaikutti Neuvostoliiton ajatteluun Euroopassa – ei vain 1940-luvun lopulla, vaan läpi koko kylmän sodan, hän toteaa.
Näkemyksiä, joiden mukaan kylmä sota olisi voinut päättyä jo Stalinin kuolemaan vuonna 1953, hän pitää epärealistisina.
– Keskeisimpänä syynä tähän on se, että neuvostojohtajilla oli tietty käsitys globaalista roolistaan. He odottivat Yhdysvaltojen mukautuvan siihen ja tunnustavan Neuvostoliiton tasavertaiseksi kilpailijaksi, jolla on tiettyjä “oikeuksia”. Niissä olosuhteissa kylmän sodan “lopettaminen” olisi edellyttänyt suunnilleen pyyhkeen heittämistä kehään ja sen sallimista, että Neuvostoliitto olisi alistanut Euroopan hallintaansa, juuri kuten Stalin oli vuonna 1945 odottanut, Radtšenko kiteyttää.
Tärkein johtopäätös on hänen mukaansa se, että kylmän sodan aikana Kreml ei missään vaiheessa luopunut tavoitteestaan heikentää ja hajottaa länttä, mikä on syytä pitää mielessä myös arvioitaessa politiikkaa suhteessa Vladimir Putinin Venäjään.
The main conclusion is that at no point during the Cold War did the Soviet leadership back away from their key goal of dividing and weakening the West. Dividing and weakening NATO. Dividing and weakening Europe.
— Sergey Radchenko (@DrRadchenko) February 3, 2024
