Ikääntyminen on meillä kaikilla edessä, halusimmepa tai emme. Takaraivossa saattaa iän karttuessa olla pelko siitä, saammeko me hoivaa, kun sitä tarvitsemme.
Hoitajamitoitus on ollut tiukan keskustelun ytimessä ja onkin ilman muuta tärkeä näkökulma ikääntyvän Suomen tarpeisiin vastaamisessa. Ihmisen kosketusta ja välittävää hoivaa ei voida korvata härpäkkeillä.
Tosiasia kuitenkin on, että meidän on syytä keskustella laajasti, miten saamme henkilöstöresurssit riittämään hoivapalveluiden kysynnän kasvaessa ja suurten työntekijäikäluokkien eläköityessä. Jo nyt hoitajia on liian vähän ja jos nyt ollaan jo ongelmissa, miten ihmeessä me selviydymme tulevista parista vuosikymmenestä. Tilanne on menossa vielä vaikeammaksi.
Seuraavan hallituksen tulee hoitajien riittävyyttä pohtiessaan siirtyä etsimään keinoja, miten vähennämme hoivapalveluiden tarvetta ja miten otamme käyttöön uudenlaisia toimintamalleja uusia teknologioita hyödyntäen.
Ja samalla arkisia yhteiskunnan ratkaisuja pohtiessamme, meidän tulee vaalia unelmaa hyvästä tulevaisuudesta. Ainakin oma unelmani on, että voisin juosta rallatellen hautaan, eikä tarvitsisi joutua makaamaan kuukausia tai vuosia vuoteen vankina muista riippuvaisena.
Jos yhä useammalle tämä rallatellen hautaan -tavoite toteutuu, voisi jopa perinteisten hoivapalveluiden tarve pysyä hallittavana.
Tämä on myös samalla Suomen elinvoiman kannalta keskeinen kysymys. Kaikki eivät voi olla julkisen sektorin palveluksessa, kaikkia palveluita ei kykene julkiset toimijat yksin tuottamaan.
Yhteiskuntamme rakenteissa on varmistettava, että sekä julkisen että yksityisen puolen työpaikkoihin riittää osaajia.
Yksityisellä sektorilla tarvitaan osaajia, jotta yritysten toimintaedellytykset varmistuvat, syntyy talouskasvua ja syntyy tulovirtoja hyvinvointipalveluiden rahoittamiseksi. Julkisissa palveluissa, varhaiskasvatuksessa, kouluissa ja korkeakouluissa, osaajia tarvitaan myös lastemme ja nuortemme tulevaisuuden rakentamiseksi.
Osaajien varmistaminen edellyttää kaikkien mahdollisten keinojen käyttöönottoa. Yksi ratkaisumalli on ollut työperäisen maahanmuuton lisääminen. Sitä todellakin tarvitsemme lyhyellä tähtäimellä, ja paljon.
Toisena merkittävänä ratkaisuna ovat uudet teknologiat, jotka tuovat uusia ratkaisuja moneen kiperään pulmaan. Hyödyntämällä jo käytössä olevia moninaisia innovaatioita koko ihmislähtöiseen ja elämänkaaren matkalla voimme rakentaa unelmaamme elinvoimaisesta ja hyvästä arjesta elämämme loppupäätyyn asti.
Samalla voisimme luoda maastamme globaalin laboratorion, jossa hyvinvointiteknologiaa kehitetään ja tuotetaan myös muille harmaantuville kansakunnille. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla.
Teknologiat voivat helpottaa myös työntekijöiden raskasta arkea. Ehkä jonain päivänä turhista ”paperitöistä” päästään tekoälyn avulla eroon. Lääkerobotteja on jo. Niiden ottaminen käyttöön helpottaa työarkea ja varmistaa lääketurvallisuutta entistä paremmin. Ehkä jonain päivänä monisairaan kohdalla saadaan automaattiset hälytykset hoitotasapainosta hoitavaan yksikköön, joka arvioi heti lääkehoidon kokonaisuutta ja muun hoidon tarvetta.
Osaajien riittävyyteen voidaan vaikuttaa myös sillä, että kotona selviytymistä tuetaan ja se voi tapahtua hyvin arkisilla ratkaisuilla. Mikroaaltouuni päälle yhdellä painalluksella, ja laite hoitaa loput omalla älyllään. Älykodit lienevät tulevaisuuden normaaliarki, jossa on mukana hahmontunnistusta, ääniohjattavuutta ja liikkumisen tunnistamista yhdistettynä tekoälyn tuomaan älyyn.
Nämä kaikki tuovat turvaa yksinasuvan kannalta esimerkiksi, kun ihminen on kompastunut ja lyönyt päänsä menettäen tajuntansa. Tällöin lähtisi kotihoitoon hälytys, eikä tarvitsisi odottaa seuraavaa kotikäyntiä.
Ikääntyvän yhteiskuntamme selviytymishaaste ei ole mission impossible. Se on sen sijaan mission possible. Tulevaisuutta voidaan rakentaa hyväksi organisaatiorajat ylittäen. Se tulee yhdistää terveyttä edistäviin toimiin sisältäen meidän jokaisen oman vastuun pitää huolta omasta terveydestään.
