Helsinkiläisessä K-market Herttoniemessä tapahtui lauantaina myymälävarkaus. Varas saatiin nopeasti kiinni, sillä sivullinen kaupan asiakas esti myymälävarasta poistumasta paikalta. Asiasta kertoo Helsingin Sanomat.
Kauppias Perttu Koponen kertoo HS:lle, että tilanteessa varas yritti varastaa kaupasta lisäravinteita ”parin sadan euron edestä”. Kaupan henkilökunta havaitsi tilanteen nopeasti.
– Tilanteessa oli jo hälytetty poliisi, joka saapui hyvin nopeasti. Ennen sitä tämä kyseinen asiakas päätti vapaaehtoisesti mennä seisomaan henkilökunnan ja ulko-oven väliin, jotta varas ei pääsisi ulos.
Kauppias kertoo palkinneensa urhoollisesti toimineen asiakkaan herkkukorilla ja lahjakortilla. Vaikka asiakkaan rohkea toiminta oli esimerkillistä, kauppa ei silti ohjeista sivullisia asiakkaita puuttumaan vastaavanlaisiin tilanteisiin.
Koponen toimii kauppiaana myös toisessa helsinkiläisessä K-marketissa. Hänen mukaansa kaupoista varastetaan tyypillisesti alkoholia, juustoa ja lisäravinteita jälleenmyyntiin.
– Sillä rahoitetaan omaa päihteidenkäyttöä. Se on todella yleistä koko Suomessa.
Hänen mukaansa suurin osa varkauksista yritetään toteuttaa piilottamalla tuotteet vaatteiden sisään. Koposen mukaan joissakin tapauksissa varkaat saattavat röyhkeästi kävellä ulos kaupasta tuotteet kädessä.