Verkkouutiset

Keravan hätäkeskus 31. tammikuuta 2018. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

HS: Hätäkeskus kysyi miksi tajuton ei soita apua itse

Hätäkeskuspäivystäjiä on ohjeistettu selvittämään, miksi avun tarvitsija ei pääse puhelimeen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hätäkeskuslaitoksen kehittämispäällikkö Tommi Hopearuohoon mukaan hätäkeskuspäivystäjät pyrkivät aina kartoittamaan tilanteen mahdollisimman tarkasti ennen avun lähettämistä.

Sen vuoksi hätäkeskuspäivystäjä saattaa puhelussa kysyä, miksi hädässä oleva ei soita apua itse, Hopearuoho kertoo Helsingin Sanomille. Hänen mukaansa päivystäjiä on ohjeistettu selvittämään asia.

– Kun hätäilmoitus tulee, pyrimme haastattelemaan sitä, joka tarvitsee apua. Tämä on hyvin simppeliä, ja siihen on yksinkertainen syy: ihminen yleensä tietää itse parhaiten, mitä hänelle on tapahtunut. Siinä ei ole kyse siitä, ettemmekö uskoisi muita. Luonnollisesti avun tarvitsijaa ei aina saada puhelimeen, mutta tällöinkin saadaan tärkeää tietoa siitä, miksi hän ei pääse puhelimeen, Hopearuoho sanoo.

Hänen mukaansa hätäkeskus ottaa soittajan aina vakavasti. Kyselemällä päivystäjä kuitenkin selvittä Hopearuohon mukaan tilanteen luonnetta ja vakavuutta. Kysymysten avulla tarvittava tieto saadaan myös välitettyä muille viranomaisille.

– Hätäkeskus ei epäile ketään, mutta helposti voi syntyä väärinymmärrys, Hopearuoho sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)