Helsingissä ja muualla pääkaupunkiseudulla liikkuu autoja, jotka kuvaavat ihmisten kasvoja ja ajoneuvojen rekisterikilpiä, kertoo Helsingin Sanomat.
Kyse on muun muassa teknologiayhtiö Nvidian ja autonvalmistaja BMW:n testiautoista. Autojen keräämää aineistoa käytetään esimerkiksi ajamista avustavien järjestelmien, navigoinnin ja uusien automallien kehittämiseen.
Nvidian tietosuojaselosteen mukaan autot voivat tallentaa video- ja sijaintidataa, aikaleimoja sekä muuta sensoritietoa. Kameroihin voi päätyä kasvoja ja rekisterikilpiä. Aineistoa voidaan säilyttää myös Euroopan ulkopuolella.
BMW:n mukaan sen testiautojen tallenteista voidaan tunnistaa esimerkiksi autoja, moottoripyöriä, pyöräilijöitä ja jalankulkijoita sekä niiden sijaintia ja liikettä. Yhtiön mukaan kuvattava voi vastustaa tietojensa käsittelyä ja vaatia tietojensa poistoa. HS:n mukaan tämän toteuttaminen voi käytännössä kuitenkin olla vaikeaa.
Monelle voi herätä kysymys, onko tällainen toiminta sallittua. Apulaistietosuojavaltuutettu Heljä-Tuulia Pihamaa huomauttaa HS:lle, ettei edes kasvojen sumentaminen välttämättä tee aineistosta anonyymiä. Ihminen voi olla tunnistettavissa esimerkiksi sijainnin, kellonajan ja peräkkäisten havaintojen perusteella.
– Henkilötieto ei ole pelkästään nimi tai kuva. Se voi olla myös tietoa, jonka perusteella henkilö on mahdollista tunnistaa, Pihamaa sanoo HS:lle.
Tietosuojavaltuutetun toimisto ei ole selvittänyt juuri Helsingissä havaittujen autojen toimintaa, mutta kuvausautoista on tullut viranomaiselle muutamia yhteydenottoja. Pihamaa arvioi ilmiön olevan yleistymässä.
LUE MYÖS:
Jaoitko kuvan väärin pysäköidystä autosta? Saatat syyllistyä rikokseen
Kuvaatko ihmisiä julkisella paikalla? Tämä voi johtaa rikostuomioon