Fortumin entinen toimitusjohtaja, nykyään Nokiaa johtava Pekka Lundmark ottaa täyden vastuun Fortumin kohtalokkaista Uniper-kaupoista. Hän kertoo asiasta Helsingin Sanomien haastattelussa.
Lundmark toimi Fortumin toimitusjohtajana vuodesta 2015 vuoteen 2020. Ostotarjous Uniperista tehtiin syksyllä 2017.
– Halusimme ostaa Pohjoismaista vesi- ja ydinvoimaa, jota on kuitenkin hyvin harvoin myynnissä järkevällä hinnalla. Analysoimme hyvin monia yhtiöitä ja tulimme siihen johtopäätökseen, että Uniper on Fortumille houkuttelevin vaihtoehto, koska se omistaa merkittävästi vesi- ja ydinvoimaa Ruotsissa, Lundmark muistelee.
Entinen toimitusjohtaja kertoo tehneensä kaksi henkilökohtaista virhettä Uniperiin liittyen. Ensinnäkin yhtiön saaminen Fortumin hallintaan kesti odottamattoman kauan.
– En olisi ikinä voinut uskoa, kuinka voimakkaaseen vastarintaan Uniperin johto ryhtyy. Vastarinta hidasti merkittävästi Uniperin saamista Fortumin kontrolliin ja viivästytti suunnitelmiemme toteuttamista. Uniperin johto aloitti raivokkaan kampanjan Fortumia vastaan ja valjasti siihen mukaan saksalaisen ammattiyhdistysliikkeen.
Toinen virhe liittyy Lundmarkin mukaan Saksan ja Venäjän keskinäisriippuvuuden riskien arviointiin.
– Emme osanneet vuonna 2017 nähdä, että läpi kylmän sodan kestänyt Venäjän ja Saksan energiayhteistyö, josta oli ollut paljon hyötyä molemmille osapuolille, saattaisi vaarantua, hän toteaa.
– Seurasimme Fortumissa Venäjä-riskejä koko ajan erittäin tarkasti. Kaikki keskustelut venäläisten, saksalaisten ja lukuisten ulkopuolisten asiantuntijoiden kanssa vahvistivat sen yleisen käsityksen, että Saksan ja Venäjän energiayhteisö jatkuisi jopa vakavissa kriiseissä.
Kun venäläinen Gazprom Venäjän hyökkäyssodan alettua lopetti kaasun toimittamisen Uniperille, yhtiö joutui ostamaan kaasua markkinoilta huomattavasti kalliimmalla kuin mitä Gazpromin kanssa oli sovittu. Tämä johti Uniperin miljardien tappiokierteeseen.
– On myös syytä pitää mielessä, että markkinat eivät nähneet hyökkäyssodan ja kaasukaupan loppumisen riskiä edes tammikuussa 2022, jolloin Fortumin Uniper-sijoituksen arvo oli kaksinkertaistanut alkuperäisestä. Kaikesta tästä huolimatta vuonna 2017 tekemämme riskiarvio osoittautui keväällä 2022 vääräksi eikä Uniper jostain syystä voinut vedota ylivoimaiseen esteeseen.