Suomalaisesta jalkapallosta on paljastumassa laaja vilppiskandaali, Helsingin Sanomat kertoo.
HS:n lähteiden mukaan jalkapalloa valvovat tahot epäilevät, että viime vuosina alasarjoissa on laajasti harjoitettu urheiluhengen ja sääntöjen vastaista, jopa rikollista toimintaa. Havainnoista on kerrottu poliisille.
Epäilyjen mukaan kyse on otteluiden tapahtumiin ja tuloksiin vaikuttamisesta eli ottelumanipulaatiosta, jolla olisi tavoiteltu rahallista hyötyä ulkomaisilla vedonlyöntimarkkinoilla. Huomion kohteena ovat Brasilian kansalaiset, joiden epäillään soluttaneen pelaajia lukuisiin suomalaisiin seuroihin ja ohjanneen heitä toimimaan vilpillisesti kentällä.
Tietojen mukaan Suomen palloliitto, Veikkaus ja Suomen urheilun eettinen keskus ovat olleet jo vuosien ajan tietoisia epäilyistä. Ensimmäisen kerran ne olivat esillä palloliiton, Veikkauksen ja poliisin tapaamisessa syksyllä 2022. Ongelmaksi on muodostunut todisteiden saaminen epäilyjen tueksi.
Vuoden 2024 aikana sekä palloliitto että keskusrikospoliisi ovat selvittäneet asiaa. Keskusrikospoliisi on hankkinut tietoja pelaajien ja taustalla vaikuttavien henkilöiden toiminnasta, mutta esitutkintaa ei ole toistaiseksi käynnistetty. Helsingin poliisissa ja Sisä-Suomen poliisissa on HS:n tietojen mukaan käynnissä vyyhtiin liittyviä tutkinnat.
HS:n mukaan palloliiton vahvimmat epäilyt kohdistuvat ainakin Kakkosessa pelaaviin Ilves-Kissoihin ja porvoolaiseen FC Futuraan sekä Kolmosessa pelaavaan helsinkiläiseen Finnkurdiin. Kakkonen tarkoittaa neljättä sarjatasoa, joka sijoittuu Veikkausliigan, Ykkösliigan ja Ykkösen alapuolelle.
Epäilyjen mukaan useat ryhmät ovat syyllistyneet manipulaatioon, mutta kaikki Suomeen tulleet brasilialaiset pelaajat eivät välttämättä ole olleet tietoisia toiminnasta tai osallistuneet siihen.