Suomessa ei Ruotsiin verrattuna sijoiteta riittävästi aineettomaan pääomaan, arvelee Imperial College Londonin taloustieteen professori Jonathan Haskel Helsingin Sanomien haastattelussa.
Länsimaissa talouden painopiste on jo pitkään siirtynyt teollisuudesta ja tuotteiden valmistuksesta aineettomaan pääomaan. Erityisesti digitaalisten tuotteiden merkitys on kasvanut. Toisaalta työn tuottavuus ei ole kasvanut samaa vauhtia muutoksen mukana.
Haskelin mukaan länsimaissa olisikin syytä panostaa enemmän aineettoman pääoman kehittämiseen. Käytännössä se tarkoittaa tuotannontekijöitä, joita ei voi fyysisesti kosketta, kuten erilaisia keksintöjä, osaamista ja brändejä.
Esimerkiksi tällaisesta pääomasta Haskel nostaa Harry Potterin, jota hän kutsuu yhdeksi Britannian merkittävimmistä innovaatioista. Siinä yhdistyvät muun muassa ohjelmistoilla toteutetut erikoistehosteet ja käsikirjoitus, eli käytännössä tekninen osaaminen yhdistettynä luovan alaan.
– Se on perimmiltään aineetonta pääomaa, jota välitetään digitaalisesti kaikkialle maailmaan, Haskel tiivistää.
Länsimaissa olisikin syytä muuttaa ajattelutapaa, jolla aineettomaan pääomaan suhtaudutaan. Erityisen tärkeä rooli on tutkimuksella ja sen rahoituksen turvaamisella.
Suomessa haasteena on, että investoinnit aineettomaan pääomaan ovat laskeneet vuoden 2008 jälkeen. Samaan aikaan talouskasvu on junnannut sinnikkäästi paikoillaan. Erityisesti Suomi on takamatkalla verrattuna Ruotsiin, jossa työn tuottavuuden kehitys on ollut jo pitkään Suomea vahvempaa.
Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen mukaan tutkimus-, kehitys-, suunnittelu- ja innovaatiotoiminnan sekä niiden tuotosten tuottavuusvaikutus on Ruotsissa peräti 17-kertainen verrattuna Suomeen.
Innovaatiot olisivat keskeisessä asemassa, jos työn tuottavuutta ja siten talouskasvua haluttaisiin vahvistaa.
– Aineettomien investointien väheneminen heijastaa hidastunutta innovaatiotoimintaa, jonka seurauksena myös työn tuottavuuden kehittyminen kangertelee, Haskel kommentoi.
– Tämä vaikuttaa olevan yksi Suomen talouden keskeisistä ongelmista, hän tiivistää.