Lähes puolet HSL:n tarkastusmaksuista jää maksamatta. LEHTIKUVA / MIKKO STIG

HU: Valtaosa joukkoliikenteen tarkastusmaksuista päätyy ulosottoon

Lähes puolet HSL:n tarkastusmaksuista jää maksamatta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Jopa 80 prosenttia Helsingin seudun liikenteen (HSL) maksetuista tarkastusmaksuista menee ulosottoon, kertoo Helsingin Uutiset. Lähes puolet kaikista tarkastusmaksuista, eli 40-45 prosenttia, jää lopulta kokonaan maksamatta.

HSL on ilmoittanut lisäävänsä siviilitarkastuksia pummilla matkustamisen kitkemiseksi. Syyskuussa Helsingin Sanomat uutisoi ilman lippua matkustavien määrän nousseen lähes neljän prosenttin, ja HSL:n menettävän tästä syystä vuosittain arviolta noin 40 miljoonaa euroa.

Perintään menevien tarkastusmaksujen osuudessa ei ole vielä havaittu muutosta,

– Tarkastusmaksu on perimiskelpoinen viisi vuotta kuluvan vuoden jälkeen. Se tarkoittaa, että niitä voi tulla meille vielä useamman vuoden tarkastusmaksun antamisen jälkeen, Matkalippujen tarkastusyksikön päällikkö Satu Koskinen kertoo lehdelle.

HSL:n tarkastusmaksu on tällä hetkellä 100 euroa. Koskinen kertoo, etteivät tarkastusmaksut ole HSL:lle  varsinainen tulonlähde, sillä tarkastustoiminnan ylläpitämisen menot ylittävät sen kautta saadut tulot.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS