Verkkouutiset

Havainnekuvan maisema saattaa toteutua ensi vuoden kesäksi Helsingin Hakaniemessä. YLVA / ARCO Architecture Company

HU: Uusi ravintola jäi katutöistä mottiin, pani lapun luukulle

Liikekortteli valmistui, mutta kaupunki repi heti kadun auki.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Katutyömaiden saartamaksi joutunut ravintola ei nähnyt järkeä jatkaa ja laittoi lapun luukulle Helsingin Hakaniemessä vain 2,5 kuukautta avaamisesta.

Pizzeria Padren toimitusjohtaja Savas Akpirinç kertoo Helsingin Uutisille, että toiminta käynnistetään uudelleen, kun katutyöt loppuvat. Tällä hetkellä ikkunoista on näkynyt vain työmaa-aitoja ja meteli on karkottanut lounastajat.

Tiedossa olleen kaupungin katuremontin lisäksi energiayhtiö Helen alkoi korjata kaukolämpöputkia viereisellä kadulla.

Hotellin, ravintoloita, toimistoja ja asuntoja sisältävä liikekortteli avautui Siltasaarenkadulle alkuvuodesta, mutta heti perään edustan katu revittiin auki, sillä Helsingin kaupungin mukaan pyöräteiden rakentamista ja muita parannuksia ei voinut tehdä samaan aikaan korttelin rakentamisen kanssa.

HU:n mukaan kortteli on ollut tuulinen paikka ravintolayrittäjille ja ravintoloita on suljettu ja uusia avattu viime kuukausien aikana. Etenkin katutason alapuolella metroaseman sisäänkäynnin yhteydessä oleva ravintolamaailma on kärsinyt asiakkaiden puutteesta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)