Vladimir Putin nimitti toukokuussa Aleksei Djuminin Venäjän valtioneuvoston sihteeriksi tehtävää vuodesta 2012 hoitaneen vaikutusvaltaisen ja arvostetun Igor Levitinin tilalle. Nimitys käynnisti spekulaatiot siitä, että Djumin olisi nousemassa Putinin seuraajaksi Venäjän huipulla.
Djuminia on venäläisprofessori Nikolai Petrovin mukaan toisinaan kuvailtu ”kaapiksi” sekä fyysisen olemuksensa että käyttäytymisensä vuoksi. Hän oli aikoinaan Putinin henkivartija, jonka tehtäviin kuului pelata presidentin kanssa jääkiekkoa, toimia vastustavan joukkueen maalivahtina ja varmistaa, että Putin teki aina maalin.
Toimittuaan sen jälkeen jonkin aikaa apulaispuolustusministerinä Djumin nousi Tulan alueen kuvernööriksi 2016–2024. Siinä roolissa Djumin ei tiettävästi juurikaan osallistunut hallinnollisten asioiden hoitoon, vaan tyytyi esiintymään lähinnä seremoniallisena keulakuvana.
– Sitäkin hämmentävämpää on, että hänellä väitetään olleen ratkaiseva rooli sekä Krimin liittämisessä vuonna 2014 erikoisjoukkojen johtajana ja hänen auttaneen neuvottelemaan rauhanomaisen ulospääsyn Jevgeni Prigožinin vallankaappaushankkeesta vuonna 2023, Kremlin salattua päätöksentekoa tutkiva Petrov toteaa brittiläisen Chatham House -ajatushautomon julkaisemassa artikkelissa.
Olennaista on hänen mukaansa se, että Djumin on hyvin koulutettu Kremlin byrokratian kasvatti ja ehdottoman lojaali Putinille.
Kremlin uskollisiin ”pretoriaanikaartilaisiin” lukeutuvan Djuminin ylennys valtioneuvoston sihteeriksi on Petrovin mielestä tärkein yksittäinen siirto Putinin toteuttamissa hallintoeliitin uudelleenjärjestelyissä heti Andrei Belousovin puolustusministerinimityksen jälkeen.
Putinin järjestelmässä valtioneuvosto ei ole keskeinen toimeenpanovallan käyttäjä, kuten Suomessa, vaan sillä on lähinnä neuvoa-antava ja koordinoiva rooli merkittävissä strategisissa kysymyksissä.
Vuoden 2020 perustuslakimuutosten aikaan spekuloitiin kuitenkin ajatuksella, että neuvosto voisi olla instituutio, jonka kautta neuvoston puheenjohtajana toimiva Putin voisi säilyttää tosiasiallisen vallan myös presidenttikautensa päätyttyä.
– Sihteerin virka sinänsä ei tarjoa valtaa. Pikemminkin se tarjoaa viran haltijalle mahdollisuuden pelata monimutkaisia byrokraattisia pelejä valitsemalla henkilöstöä, vaikuttamalla neuvoston asialistaan ja valvomalla päätösten täytäntöönpanoa, Petrov sanoo.
Se, että Djuminia on alettu pitää Putinin mahdollisena manttelinperijänä, on Petrovin mielestä Kremlin tarkoituksellisen viestintäoperaation seurausta. Sitä, mihin operaatiolla tähdätään, ei toistaiseksi tiedetä.
– Olennaisempaa on se, että Putin voi nimittää seuraajakseen kenet tahansa. Mikään normi tai sääntö ei rajoita häntä, ja on todennäköistä, että hän ei anna epäsuoria vihjeitä valinnastaan ennen kuin se on tehty, Petrov sanoo.
– Putin vahvistaa valtaansa pitämällä eliitin ja liittolaisensa arvailujen varassa – epävarmoina siitä, kuka on hänen suosiossaan ja kuka ei. Spekulaatiot Putinin mahdollisesta seuraajasta korostavat jälleen kerran poliittisen järjestelmän luonnetta henkilöityneenä itsevaltiutena, jossa institutionalisoitua suunnitelmaa seuraajasta ei ole, hän toteaa.
– Siinä epätodennäköisessä tapauksessa, että Djuminista tulisi presidentti, on perusteltua olettaa, että hän toimisi samalla tavalla kuin Tulan kuvernöörinä: hänellä olisi kaikki vallan tunnusmerkit, mutta ei todellista kontrollia eikä ymmärrystä. – Se taas tarkoittaisi, että todellista valtaa Venäjällä käyttäisi joku muu, Petrov kiteyttää.
