Asevalvonnan asiantuntija ja Suomen suurlähettiläänä Israelissa, Kanadassa ja Australiassa toiminut Pasi Patokallio on yksi seitsemästä aloitteentekijästä kansalaisaloitteessa, jolla pyritään virittämään Suomen eduskunnalle mahdollisuuksia irtautua jalkaväkimiinat kieltävästä sopimuksesta. Aloite on allekirjoitettavissa Kansalaisaloite-palvelussa itsenäisyyspäivästä alkaen.
Muita aloitteen ensimmäisiä allekirjoittajia ovat entinen Moskovan-suurlähettiläs Hannu Himanen sekä Paasikivi-seuran perustaja ja entinen Washingtonin-lähettiläs Jaakko Iloniemi. Allekirjoittajissa ovat myös entinen puolustusvoiman komentaja, amiraali evp Juhani Kaskeala, entinen puolustusministeri Jussi Niinistö sekä ensimmäisen kauden europarlamentaarikko Mika Aaltola (kok) ja Aaltolan tuleva erityisavustaja Henri Vanhanen.
Pasi Patokallio on allekirjoittajana erityinen. Hän on nimittäin mies, joka edusti Suomea niissä neuvottelupöydissä, joissa yleinen mielikuva jalkaväkimiinoista kääntyi Suomen itärajalle hyödyllisestä puolustusaseesta pikkulapsia räjäytteleväksi pahuuden ilmentymäksi. Suomi liittyi jalkaväkimiinat kokonaan kieltävään Ottawan sopimukseen vuoden 2012 alusta.
Neuvotteluja oli kuitenkin käyty jo 1990-luvun puolivälistä Genevessä Convention on Certain Conventional Weapons -eli CCW-aserajoitussopimuksen sateenvarjon alla. Sopimus sisältää pöytäkirjan miinojen käyttörajoituksista. Suomi on ollut sopimuksen ja sen miinapöytäkirjan osapuoli alusta lähtien. CCW:ssa pohdittiin lisää käyttörajoituksia, mutta äkkiä se ei riittänytkään.
– Humanitaarisella puolella syntyi frustis [turhautuminen] CCW-neuvottelujen hitaaseen edistymiseen ja huolta jalkaväkimiinojen holtittomasta käytöstä kehitysmaiden sisäisissä konflikteissa, esimerkiksi Angolassa. Kansainvälinen Punaisen Risti ja monet kansalaisjärjestöt yhdessä eräiden valtioiden kanssa ryhtyivät esittämään ratkaisuksi näiden miinojen täyskieltoa.
Tässä tilanteessa Kanadan uusi ulkoministeri Lloyd Axworthy otti aloitteen itselleen. Ottawassa pidettiin täyskieltoa käsitellyt konferenssi joulukuussa 1996, jossa hän kutsui yllättäen ”kaikki täyskieltoon sitoutuneet valtiot” uuteen konferenssiin Ottawaan vuoden kuluttua, joulukuussa 1997, allekirjoittamaan täyskieltosopimuksen.
Suomessa hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta suhtautui kielteisesti jalkaväkimiinojen täyskieltoon. Nämä miinat olivat Suomelle tärkeä puolustusase. Tällä kannalla olivat niin pääministeri Paavo Lipponen (sdp) kuin presidentti Martti Ahtisaari.
– Ongelma oli, mutta ongelma oli miinojen vastuuton käyttö ei ase itsessään, Patokallio muistelee nyt.
Valtiot, jotka eivät halunneet sitoutua niin nopeaan täyskiellon neuvottelemiseen kuin Kanada kaavaili, jättäytyivät neuvotteluissa tarkkailijan rooliin. Näihin lukeutui Suomi.
Lipposen vuonna 1995 valitussa hallituksessa vaikutti ulkoministerinä Lipposen puoluetoveri Tarja Halonen. Ulkoministeriössä uutta ministeriä pidettiin äkkipikaisena ja arvaamattomana. Ammattiyhdistystaustansa vuoksi hän piti diplomaatteja herraskaisina ja oikeistolaisina. Hän oli eri mieltä muun hallituksen linjan kanssa jalkaväkimiinojen täyskiellosta: Halosen mielestä Suomen tuli miinakieltoasiassa noudattaa samaa linjaa kuin muiden Pohjoismaiden ja lakata haraamasta vastaan turvallisuuspoliittisilla argumenteilla. Syksyllä 1996 Ottawassa pidettyyn konferenssiin ulkoministeri Halonen otti mukaan valtuuskuntaan Rauhanliiton edustajan.
Oslossa syksyllä 1997 käydyissä neuvotteluissa kieltosopimuksen tekstiluonnos lähti siitä, että miinakenttien hävittämiselle annettaisiin kymmenen vuoden määräaika, kun taas varastoissa olevat miinat piti hävittää kolmessa vuodessa. Viime vuonna ilmestyneissä muistelmissaan Minä, aseet ja maailma Patokallio kuvailee ehdottaneensa Oslossa puolivakavissaan, että koska Suomen kaikki jalkaväkimiinat olivat varastoissa, ne kannattaisi panna laatikoihin ja kaivaa maahan, jotta niiden korvaamiselle saataisiin pidempi siirtymäaika. Täyskiellon kannattajia ei ollut naurattanut. Lopulta sopimukseen tuli neljän vuoden siirtymäaika varastoissa oleville jalkaväkimiinoille.
– Yhdysvallat jatkoi vielä Oslossa sitoutuneena neuvottelijana, ei tarkkailijana kuten Suomi. Yhdysvallat kehitteli miinoihin itsetuhomekanismia ja yritti neuvotella kieltosopimukseen poikkeuksen, joka olisi sallinut sen pitää miinansa Pohjois- ja Etelä-Korean välisen demilitarisoidun vyöhykkeen etelärajalla, Patokallio muistelee ja kertoo, miten Suomen neuvottelijat silloin vitsailivat keskenään, pitäisikö esittää sopimukseen ”Suomi-poikkeusta” pitkän itärajan vuoksi.
– Täyskiellon kannattajat halusivat de-legitimoida miinat. Vaikka Suomelle miinat eivät koskaan ole olleet hyökkäämisen vaan puolustuksen työkalu, siinä ilmapiirissä meidät suomalaiset argumentteinemme nähtiin miinojen legitimoijina.
Ottawan sopimus saatiin voimaan vuonna 1999, ja Halosesta tuli presidentti vuonna 2000. Lopulta Patokallio ja muut täyskieltoa vastustaneet saivat pelattua lähinnä aikaa. Suomi liittyi jalkaväkimiinat kieltävään Ottawan sopimukseen eduskunnan päätöksellä lopulta marraskuussa 2011. Päätös ei nauttinut silloinkaan varauksetonta kannatusta: puolesta äänesti 110 edustajaa ja vastaan 47.
Sopimukseen ei tullut mitään poikkeuksia. Yhdysvallat ei liittynyt sopimukseen 1999, eikä ole liittynyt myöhemminkään. Väistyvän presidentin Joe Bidenin hallinto ilmoitti marraskuussa lähettävänsä Ukrainalle itsetuhomekanismilla varustettuja ”älymiinoja”.
Myös Suomessa tuuli on jalkaväkimiinojen kieltämisen suhteen kääntynyt. Syy on nimenomaan Ukrainassa ja sinne hyökänneessä Venäjässä. Kun miinakieltosopimuksesta irtautumiseksi edellisen kerran tehtiin kansalaisaloite talvella 2022, ei vielä tiedetty, millaisia taistelutapoja Venäjä ryhtyisi Ukrainassa käyttämään. Nyt näyttää siltä, että Venäjä nojaa voimakkaasti jalkaväen massamaiseen käyttöön.
– Ensin tulee valtavasti sotilaita, joiden henki on halpa, ja perässä pioneerit, jotka miinoittavat alueen, ettei sitä saada vallattua takaisin, kuvailee Patokallio. Samaan viittasi myös Puolustusvoimain komentaja Janne Jaakkola marraskuussa MTV:lle antamassaan haastattelussa. Jaakkola ei ottanut suoraan kantaa siihen, pitäisikö Suomen irtautua Ottawan sopimuksesta. Päätös on poliittinen, eikä Puolustusvoimat osallistu politiikkaan.
Mutta kansalaisaloitteen tekijät voivat osallistua. Patokallio jaottelee perusteet aloitteelle kahteen, sotilaallisiin ja poliittisiin syihin.
– Poliittinen perustelu on, että olosuhteet ovat muuttuneet vuodesta 2012, jolloin Suomi liittyi sopimukseen. Venäjä käy hyökkäyssotaa yhtä naapuriaan vastaan, eikä ole Ottawan sopimuksen allekirjoittajavaltio, Patokallio huomauttaa.
– En ole oikeustieteilijä, mutta tiedän, että kansainvälinen oikeus tuntee periaatteen rebus sic stantibus. Suomeksi: ”kuten asiat ovat”. Tämä tarkoittaa, että olennainen olosuhteiden muutos oikeuttaa sopimuksen irtisanomiseen. Aloite kannustaa eduskuntaa miettimään olosuhteita, joissa Suomi Naton jäsenenä puolustaa nyt Naton pisintä Venäjän-vastaista maarajaa.
Patokallio painottaa, että sopimuksia tulee tietysti noudattaa, mutta ikuisia ja ehdottomia ne eivät ole. Niistä on mahdollista irtautua, jos sille on perusteita. Ottawan sopimuksesta irtautuminen puolen vuoden siirtymäajallakin edellyttää, että irtautuminen perustellaan. Kansalaisaloitteen tekijöiden mukaan Suomen tulee päätöstä tehdessään kuunnella sekä puolustusvoimia että Suomen Nato-liittolaisia.
Puolustusvoimissa on jo kesästä alkaen selvitetty Ukrainan sodan oppeja suhteessa jalkaväkimiinojen tarpeellisuuteen, joten se puoli aloitetta on jo hoidossa. Selvitystyön jälkeen on hallituksen ja eduskunnan vuoro.
