Verkkouutiset

Hävittäjiä espanjalaisen tukialuksen kannella. LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Länsimaiden on huippututkijan mukaan varauduttava sotaan

Diktatuurit tiivistävät yhteistyötään niin sotilaallisissa kuin poliittisissa teemoissa, Andrew Michta katsoo.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Länsimaat ovat nyt historiallisessa käännekohdassa, jossa on tehtävä koko maailmaa koskevia strategisia päätöksiä, arvioi turvallisuuspolitiikan tutkija, professori Andrew Michta Politicossa julkaistussa mielipidekirjoituksessaan.

Länsimaiden poliittisten johtajien on hänen mukaansa valmistauduttava sotaan. Michta kuvailee, että demokraattiset maat ovat joutumassa vastakkain ”diktatuurien akselin” kanssa, jotka haastavat koko läntisen maailman perusperiaatteita.

Hän kirjoittaa, että Venäjä ja Kiina pyrkivät määrittelemään uutta globaalia agendaa, kun taas Iran ja Pohjois-Korea pyrkivät hajottamaan jäljellä olevan alueellisen voimatasapainon.

– Poliittiset johtajat Yhdysvalloissa ja Euroopassa ovat olleet hitaita tunnistamaan näitä uusia realiteetteja, ja moni heistä pitää yhä kiinni kylmän sodan jälkeisestä ”sääntöpohjaisen maailmanjärjestyksen” narratiivista sen sijaan, että he puhuisivat suoraan yleisölleen horisontin taakse kerääntyvästä myrskystä, kirjoittaa Michta, joka on Atlantic Council -ajatushautomon johtaja.

Hänen mukaansa Venäjä ja Kiina ovat vahvistaneet perinteisiä asevoimiaan tavalla, johon Euroopan ja Yhdysvaltojen on ollut vaikea vastata. Vaikka Venäjä on menettänyt paljon sotilaita ja kalustoa hyökkäyksessään Ukrainaan, on esimerkiksi sen ammustuotanto silti Michtan mukaan selkeästi länsimaita suurempaa.

Diktatuurit siirtyvät tutkijan mukaan toisiaan kohti ja tiivistävät yhteistyötään niin poliittisissa kuin sotilaallisissa teemoissa. Michtan mukaan länsimaat vain julistautuvat yhtenäisiksi, mutta säilyvät silti hyvin hajanaisina.

– Demokraattiset liittolaismaat ovat keskenään ristiriidoissa taloudellisista asioista, ja sen lisäksi niiltä puuttuu yhteinen uhka-arvio, hän kirjoittaa.

Länsimaat eivät myöskään ole Michtan mukaan riittävän nopeita reagoimaan muutoksiin. Hän näkee, että länsimaiden poliittisessa johtajuudessa on puutteita. Hänen mukaansa länsimaat tarvitsevat hallinnollisten johtajien sijaan strategisia johtajia, jotka uskaltavat osoittaa tavoiteltavan suunnan.

– Voiton strategiamme ei voi olla pelkkää reaktiivista puhetta normatiivisesta ”sääntöihin perustuvan järjestyksen” puolustamisesta.

Läntinen maailma tuudittautui Michtan mukaan kylmän sodan jälkeen ajatusmalliin, jossa riskejä vältetään viimeiseen asti.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)