Skuuttailun turvallisuutta pyritään parantamaan. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Humalaiset potkulautakuskit aiotaan saada kuriin uudella keinolla

Kuljettajan on läpäistävä pakollinen reaktiotesti viikonloppuiltaisin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tampereen kaupunki kertoo parantavansa sähköpotkulautailun turvallisuutta sekä tiukentavansa lautojen pysäköintiä.

Lautojen maksiminopeudeksi rajataan 20 km/h päivisin ja 15 km/yöaikaan. Käyttäjän on tehtävä torstaista sunnuntaihin kello 23-05 myös reaktiotesti. Vain testin läpäisijä saa laudan käyttöönsä. Tällä pyritään varmistamaan, ettei kuljettaja ole humalassa.

Sähköpotkulautayhtiö Voi kertoi aiemmin Ilta-Sanomissa, että sen käyttämässä reaktiotestissä mitataan nopeutta, tarkkuutta ja refleksejä, testin tekeminen perustui tuolloin vapaaehtoisuuteen.

Tampereen keskustaan tehdään uusia sähköpotkulautojen pysäköintiruutuja ja telineitä, joiden ympärillä on digitaalinen pysäköintirajoitus. Jatkossa sähköpotkulaudat tulee pysäköidä kaupungin toteuttamiin pysäköintiruutuihin ja telineisiin. Keskustan ulkopuolella pysäköinti on vapaata. Hitaamman ajonopeuden 10 km/h-alueita lisätään.

Pormestari Kalervo Kummolan (kok.) nimittämä työryhmä selvitti keinoja sähköpotkulautailun haittojen hillitsemiseksi. Toimenpiteet tulevat käyttöön tämän vuoden aikana vaiheittain.

Vuokrattaville sähköpotkulaudoille on tulossa myös pakollinen liikennevakuutus, jonka myötä operaattoreiden on vastattava onnettomuuksien kustannuksista. Lakimuutos tullee voimaan ajokauden 2024 aikana, ja tulee olemaan operaattoreille merkittävä vaikutuksiltaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)