Tehomaksussa asiakas maksaa aiheuttamistaan kulutuspiikeistä. Autojen lataustolppia parkkipaikalla Espoossa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Huoli kuluista kasvaa – taloyhtiöt jopa rajoittaneet sähköautojen latausta

Kiivaalla latauksella keskellä päivää voi olla yllättävä vaikutus sähkölaskuun.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Joissakin taloyhtiöissä on kielletty sähköautojen lataaminen päiväsaikaan, sillä huolta koetaan huipputehon mukaan määräytyvien tehomaksujen vaikutuksesta sähkölaskuun, kertoo Sähkö- ja teleurakoitsijat STUL ry.

Tehomaksu on sähkön siirron perusmaksun ja kulutuksen mukaan laskutettavan siirtohinnan päälle tuleva maksu, jonka on arvioitu yleistyvän tänä vuonna laajasti kuluttaja-asiakkaille.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

– Latauskielto herättää ymmärrettävästi vastustusta ja vaikeuttaa monien asukkaiden arkea. Toisaalta tunteita kuohuttavat kaikille, myös autottomille osakkaille, tasan jaettavat huipputehosta aiheutuvat kustannukset, STUL toteaa tiedotteessa.

Jos kaikki pysäköintipaikat ovat tulevaisuudessa täynnä sähköajoneuvoja, latauksen aiheuttama huipputehon lisätarve muodostaa tutkimusten mukaan haasteen useimmille taloyhtiöille, jopa 70 prosentille kiinteistöistä.

– Riippumatta siitä, mitä teknistä ratkaisua käytetään, noin 20–30 prosentissa nykyisistä asuinkohteista tullaan tarvitsemaan laajoja sähköverkon remontteja. Huipputehon tarpeen kasvu koskee jopa suurempaa osuutta, arviolta 50–70 prosenttia kohteista, sanoo STULin tekninen asiantuntija Matti Orrberg tiedotteessa.

Kokonaan erillinen latausjärjestelmän sähköliittymä helpottaa kustannusten jakoon liittyviä epäselvyyksiä ja auttaa varmistamaan taloyhtiön osakkaiden tasapuolisen kohtelun. Latauskuluja voi hallita älykkäillä ratkaisuilla.

– Vaikka laki velvoittaakin rakentamaan latausjärjestelmät uudiskohteisiin ja laajamittaisten korjausten yhteydessä, se ei edellytä tiettyä palveluastetta. Kaikkina aikoina ei siis tarvitse tarjota täyden tehon latausta, vaan taloyhtiö voi tehdä osakasenemmistön johdolla päätöksen kohtuullisemmasta tavoitteesta, Orrberg neuvoo.

Kohtuullisempi tavoite takaa esimerkiksi yön yli latauksessa 100–150 kilometrin ajomatkan autoa kohden. Älykkäillä latausjärjestelmillä tehoa voidaan jakaa joustavasti asukkaiden erilaisiin tarpeisiin.

– Talvilomaviikkojen siirtymäpäivät ja muut ruuhkahetket voivat silti aiheuttaa sen, ettei kaikkien akkuja saada täyteen aamuksi. Jos yön edullisten tuntien kapasiteetti ei riitä, siirtyy lataustarve huipputehomaksuja aiheuttaville tunneille, Orrberg sanoo.

Helsingin Sanomat kertoi tammikuussa, että eräässä helsinkiläisessä taloyhtiössä tehomaksu nosti sähkön kilowatti­tuntihintaa keskimäärin peräti kahdeksalla sentillä. Sähköautoja ladataan usein hyvin suurella teholla verrattuna esimerkiksi kotitalouksien tai taloyhtiön normaaliin sähkön käyttöön. Näin ollen vain tunnin kestävä usean auton lataus keskellä päivää voi kasvattaa maksua.

Kiinteistöliitto että Isännöintiliitto toteavat kieltoasiasta ensin uutisoineelle Kauppalehdelle, että taloyhtiöillä on oikeus jopa estää sähköautojen lataaminen tiettyinä aikoina, kuten määritellä muutkin lataamiseen liittyvät säännöt. Myös yksittäinen osakas voi vaatia asian yhtiökokouksen käsittelyyn.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS