Ekaluokkalainen puhuu älypuhelimeen valmistautuessaan ensimmäiseen koulupäivään kaksi päivää ennen ensimmäistä koulupäivää Helsingissä. Arkistokuva. LEHTIKUVA / IRENE STACHON

Huomioi nämä, kun ostat lapselle ensimmäistä puhelinta

Tietoturva ja liittymän valinta jäävät helposti vähälle huomiolle.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Koulujen alkaessa ekaluokkalaisten vanhemmilla on edessä iso päätös: millainen puhelin lapselle valitaan?

Elektroniikkaketju Powerin puhelimien myyntipäällikkö Jari Teräväinen listaa tiedotteessa seitsemän seikkaa, jotka on hyvä ottaa ostoksilla huomioon. Hänen mukaansa tietoturva ja liittymän valinta jäävät helposti vähälle huomiolle.

Sopiva koko

Älypuhelinten uusien mallien koko on kasvanut viime vuosina. Koululaisen puhelinta hankkiessa on kuitenkin tärkeä miettiä, että puhelin sopii pieneen käteen. Kun lapsi saa puhelimesta hyvän otteen, pysyy se myös vauhdissa paremmin mukana putoamatta.

– Siksi kännykkäkaupoille kannattaa lähteä yhdessä lapsen kanssa, Teräväinen suosittelee.

Malli ja väri voivat olla koululaiselle iso juttu

Jos koululaiselle on muotoutunut puhelimesta toive, todennäköisesti kaveriporukassa tai isosisaruksella on puhelin, jonka perusteella toive on syntynyt.  iPhone on usein toivelistan kärjessä, mutta hinnan vuoksi sen hankinnasta käydään monissa perheissä ymmärrettävästi keskustelua. Mieluinen malli voi löytyä edullisemmin käytettynä.

Väriä voi puolestaan vaihtaa myös lapselle mieluisilla suojakuorilla.

Älypuhelimien käyttöjärjestelmät eroavat toisistaan merkittävästi, joten lapselle voi olla helpointa valita saman merkkinen puhelin kuin aikuisten puhelimet ovat, mikä auttaa lapsen opastamisessa puhelimen käyttöön.

Käytetty puhelin voi tuoda muitakin etuja kuin edullisuuden

Applen iPhonen vanhemmat mallit, kuten iPhone SE, iPhone 7 ja 8 ovat kooltaan uusimpia malleja pienempiä. Yllättäjänä iPhone 11 on edellä lueteltuja malleja vain aavistuksen isompi.

– iPhone 11-sarjaan saa myös edelleen tärkeitä päivityksiä, joten se on varma valinta koululaisen puhelimeksi, Teräväinen sanoo.

Teräväisen mukaan käytetyn puhelimen hankinta voi olla myös hyvä vaihtoehto, varsinkin kun sen ostaa niihin erikoistuneelta toimijalta.

Muista puhelimen suojaus

Älypuhelimet, ja etenkin niiden näyttö, ovat alttiita rikkoutumiselle vauhdikkaassa arjessa. Koululaisen puhelin on hyvä suojata suojakuorella ja panssarilasilla. Puhelimen lasin vaihtaminen on usein jopa useampia satasia maksava operaatio, kun taas panssarilasin saa alle 40 eurolla näyttöä suojaamaan.

Turvaa tiedot

Puhelin ei ole altis pelkästään ulkoisille vahingoille – älypuhelimeen liittyy myös tietoturvariskejä. Moni ajattelee, että lapsen tiedoissa ei ole mitään ulkopuolista kiinnostavaa, mutta puhelin on usein yhteydessä myös vanhemman henkilötietoihin.

– Tietoturvapaketti tuo suojaa kahteen suuntaan: sekä lapsi että koko perheen tiedot pysyvät turvassa. Tietojen kalasteluyritykset leviävät verkossa ja tunnistaminen on myös aikuisille koko ajan hankalampaa, Teräväinen havainnollistaa.

Lapsen turvaa voidaan lisätä tietoturvapaketin asetusten avulla: voidaan määrittää pääsy vain turvallisiin wifi-verkkoihin, lapsi ei ajaudu haitallisille sivustoille ja internetin käyttöä voidaan rajoittaa tiettyihin kellonaikoihin.

– Jos tietoturvavuoto havaitaan, ohjelma ilmoittaa siitä ja toimenpiteisiin voi ryhtyä nopeasti.

Huomioi liittymän vaikutukset

Teräväisen mukaan on hyvä huomioida, mitä liittymän kuukausimaksu sisältää: vaihtoehtoina on laskuttaa puheluista, tekstiviesteistä ja datasta käytön mukaan tai valita rajaton käyttö. Rajattomalla käytöllä puheaika, viestit tai data eivät pääse loppumaan kriittisellä hetkellä. Rajattoman käytön liittymän kulua voi rajata valitsemalla kohtuullisen netin nopeuden. Rajaton liittymä osaltaan mahdollistaa vanhemmille ennakoitavan laskutuksen.

Liittymää valitessa voidaan myös luoda rajoituksia korkeasti hinnoiteltujen puhelinpalvelujen käyttöön.

– On hyvä huomata, että vaikka oma lapsi ei olisi kiinnostunut maksullisista palveluista, kaveriporukassa voi olla tilanteita, joissa toisia kannustetaan tekemään asioita, Teräväinen muistuttaa.

Huomio ostoksilla kiinnittyy Teräväisen mukaan useimmiten itse puhelimeen, vaikka tietoturvasta huolehtiminen ja liittymän valinta ovat jopa tärkeämpiä kuin puhelimen valinta.

– Hyviä puhelimia saa suhteellisen edullisesti uusiakin, mutta liittymällä tai tietoturvahuijauksella onnistuu aiheuttamaan nopeasti isomman laskun kuin mitä itse puhelin maksaa.

Harjoittele käyttöä ja käy pelisääntöjä läpi yhdessä

Teräväinen muistuttaa, että ensimmäisen puhelimen käyttöä kannattaa harjoitella lapsen kanssa yhdessä ja samalla keskustella käytön pelisäännöistä.

LUE MYÖS:
Onko lapsesi koukussa älypuhelimeen? Näissä tilanteissa pitää huolestua
Tuijottaako lapsesi kesälomalla puhelinta? Näin rajaat ruutuaikaa

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)