Meksikonlahdelta Yhdysvaltoihin iskenyt hurrikaani Helene on aiheuttanut mittavat tuhot maan kaakkoisosassa.
Uutiskanava CNN:n mukaan yli sata ihmistä on kuollut kuudessa eri osavaltiossa myrskyn seurauksena. Eniten kuolonuhreja on Pohjois- Carolinan ja Etelä-Carolinan alueilla. Kuolleiden määrän pelätään nousevan, koska viranomaiset ovat saaneet satoja ilmoituksia kadonneista henkilöistä.
Forecan mukaan hurrikaanin keskus iskeytyi Floridan pohjoisrannikolla sijaitsevan Big Bendin alueelle myöhään torstai-iltana paikallista aikaa voimakkaana neloskategorian hurrikaanina. Helene heikkeni sisämaahan edetessään, mutta toi useisiin osavaltioihin rajuja tuulia, rankkoja sateita ja pahoja tulvia laajalle alueelle.
Hurrikaani murjoi kaupunkeja ja infrastruktuuria laajalla alueella. Miljoonat ihmiset ovat olleet ilman sähköä myrskyn jäljiltä.
Kaupunginvaltuutettu Tariq Scott Bokhari on jakanut viestipalvelu X:ssä videon, joka näyttää Helenen aiheuttaman tuhon Pohjois-Carolinassa.
Videolla näkyy, kuinka tuulet ja tulvat ovat levittäneet rojua ympäriinsä.
– En ole koskaan nähnyt mitään tällaista. Post-apokalyptista, Tariq Scott Bokhari toteaa.
Went to help in the Lake Lure/Chimney Rock area today, and it’s hard to describe – never seen anything like this. Post apocalyptic. It’s so overwhelming you don’t even know how to fathom what recovery looks like, let alone where to start. Going to be a long path to recovery that… pic.twitter.com/HnyxwyQB76
— Tariq Scott Bokhari (@FinTechInnov8r) September 29, 2024
Ainakin 102 ihmistä on kuollut kuudessa osavaltiossa sen jälkeen, kun Helene rantautui Floridaan luokan 4 mammuttihurrikaanina, repi läpi kaakkoisosaa ja jätti miljoonat ilman sähköä ja viestintää.