Huone Husin Siltasairaalassa Helsingissä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Husin hallituksessa tuskaillaan: Meidät pakotetaan rikkomaan lakia

Osmo Soininvaaran mukaan luottamushenkilöt voivat joutua vastuuseen lainvastaisista päätöksistä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Helsingin ja Uudenmaan erikoissairaanhoidosta vastaavan Husin yhtymähallitus on päättänyt lisäsäästöistä tälle vuodelle.

Yhtenä toimena hallitus hyväksyi vakinaisen ja määräaikaisen henkilöstön sekä sijaisten rekrytointikiellon, joka on voimassa vuoden loppuun saakka. Lisäksi henkilöstön palkankorotukset ja ylennykset jäädytetään.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

– En haluaisi olla tekemässä tällaisia päätöksiä enkä oikein usko, että kukaan muukaan hallituksessa halusi. Toimintaa on sopeutettava myönnettyihin varoihin järjenvastaisilla säästöillä, kirjoittaa yhtymähallituksen jäsen Osmo Soininvaara (vihr.) blogissaan.

Säästöt pahentavat hoitojonoja, jotka Soininvaaran mukaan ovat jo nyt laittoman pitkiä.

– Niin ovat kaikkialla muuallakin. Kukaan ei saisi olla jonossa yli kuutta kuukautta, mutta tuhansia on eikä määrää pystytä vähentämään, Soininvaara kirjoittaa.

– Aiemmin henkilökuntapula oli esteenä. Uudessa Siltasairaalassa ei saatu kaikkia leikkaussaleja käyttöön, koska leikkaussalihenkilökuntaa ei ollut tarpeeksi. Nyt olisi henkilökuntaa, mutta toimintaa on jarrutettava rahan säästämiseksi. Ensin valtiovarainministeriö (VM) ja sitten Uudenmaan hyvinvointialueet ovat leikanneet Husin budjettia niin, että annettavia hoitoja on vähennettävä, hän kuvaa tilannetta.

Tilanne ei Soininvaaran mukaan ole helpottumassa.

– Vielä pahempaa on tulossa. Hus ei saa rahojaan valtiovarainministeriöltä vaan VM jakaa rahat neljälle hyvinvointialueelle ja Helsingille ja nämä antavat Husille rahaa sikäli, kun eivät itse sitä tarvitse. Kun Uudenmaan hyvinvointialueilla on rahat loppu, ne ovat keksineet oivan säästökeinon: säästetään Husista, hän kirjoittaa.

Hus joutuu sopeuttamaan talouttaan vuosina 2025–2027 yhteensä vähintään 225 miljoonalla eurolla. Luvut ovat Soininvaaran mukaan karmeita.

– Eräät Uudenmaan hyvinvointialueista suunnittelevat tämän päälle kymmenien miljoonien leikkauksia.

Soininvaara tuskailee kirjoituksessaan, että Husin hallituksen on rikottava jotain lakia.

– Husin hallituksen tilanne on kohtuuton, sillä lain mukaan hoidosta ei saa tinkiä, ei sen laadusta eikä määrästä. Samalla on kuitenkin pysyttävä budjetissa. Jompaakumpaa ehtoa on pakko rikkoa ja varmaankin joudutaan rikkomaan molempia, hän kirjoittaa.

Lain rikkomisesta voi koitua seurauksia Husin yhtymähallitukselle.

– Nyt emme saaneet tilintarkastajilta vastuuvapauden kuin ehdollisena, koska oli ylitetty budjetti hoitamalla liika potilaita. Toiselta puolelta uhkaa Fimean sanktiot, koska on hoidettu liian vähän potilaita, Soininvaara kertoo.

– Jos kaavailut suurista lisäleikkauksista toteutetaan, en ymmärrä, kuinka kukaan voi jatkaa Husin hallituksessa. Hallituksen on pakko tehdä lainvastaisia päätöksiä ja sellaisten tekemisestä voi joutua vastuuseen, hän toteaa.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS