Uusia varusteita promokuvassa. / KALASNIKOV

Hyökkääjä saa Ukrainaan uusia talvivaatteita

Venäjän asevoimien sotilaille mainostetaan paremmilla lämmöneristysominaisuuksilla varustettuja sotavaatteita.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäjän asevoimien sotilaat saavat uusia vaatteita. Kalašnikov-konserniin kuuluva Triada-TKO kertoo, että päivitetyt talvivaatteet on valmistettu asiakkaan toiveita ja ”erityisoperaatiossa” saatuja kokemuksia kuunnellen.

Uusi mallisto tottelee nimeä ВКПО 3.1.

Päivitykset talvivarusteisiin on tehty Venäjän asevoimien pyynnöstä. Erityisesti toimitetaan aluskerrastoja sekä eristettyjä välivaatteita ja hattuja, mutta päivitetyssä mallistossa on myös topattuja päällishousuja. Vaatteissa on runsaasti taskuja ja uusia polvi- ja kyynärpäävahvikkeita.

Triada-TKO esitteli uusia vaatteita viimeksi elokuussa. Tuolloin se oli kehittänyt esimerkiksi palosuojattuja sotilasvaatteita. Palosuojauutuuksista kertonut Army Recognition -sivusto epäili kuitenkin elokuussa, ettei hienompia varusteita riitä kovinkaan suurelle osalle joukkoja Ukrainassa.

Niinpä nyt esitellyt lämpimämmät ja paremmin istuvat uutuusvaatteet jäävät monen sotilaan kohdalla lähinnä haaveeksi varsinkin tulevana talvena. Samalla Venäjän sotilaita kaatuu ja haavoittuu nyt Ukrainassa enemmän kuin missään aiemmassa vaiheessa helmikuusta 2022 alkaen. Esimerkiksi torstaina Ukrainan pääesikunnan arvioiden mukaan kaatui ja haavoittui yhteensä noin 1760 Venäjän sotilasta. Lihamyllyiksi kutsuttu taistelutaktiikka on johtanut siihen, että Viron sotilastiedustelun laskemien mukaan Venäjän tappiot lokakuussa voivat hyvinkin olla noin 40 000 sotilasta.

Samalla Venäjä on iskenyt Ukrainan energiainfrastruktuuria kohtaan varsinkin talvisin. Venäjän lennokki- ja ohjusiskut ovat lamauttaneet ja tuhonneet yhteensä jopa kolme neljäsosaa Ukrainan energiantuotannosta. Venäjän energiainfrastruktuuriin kohdistuva tuhoamissota saattaa pyrkiä kiihdyttämään Ukrainasta lähtevien pakolaisten virtaa.

Lue myös: Ukrainaa uhkaa energiakatastrofi – elinkelvottomilta alueilta voi olla pakko lähteä pois

 

Esittelyssä taskun ominaisuuksia. / KALASNIKOV

 

 

 

 

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)