Ukrainan asevoimat on ilmoittanut edenneensä Kiovan itä- ja länsipuolella. Ainakin osa venäläisjoukoista on vetäytynyt kohti pohjoista.
Lähellä Venäjän rajaa sijaitsevan Sumyn kaupungin saarto on ilmeisesti saatu purettua 93. mekanisoidun prikaatin vastahyökkäyksellä. Heikkojen sääolosuhteiden on ennakoitu hidastavan etenemistä lähipäivien aikana.
Tapahtumia on pidetty selkeänä voittona Ukrainalle, sillä saartorenkaan romahdus mahdollistaa siviilien siirron maan keskiosiin. Sumyyn saadaan myös kuljetettua ruokaa ja muita tarvikkeita.
Alueelle hyökännyt Venäjän 1. kaartin panssariarmeija on vetänyt useita pataljoonan taisteluosastoja rajan taakse. Niiden odotetaan siirtyvän Harkovan ja Donbassin väliselle rintamalle sodan painopisteen muutoksen myötä.
Kiovan pohjoispuolella sijaitsevan Tšernihivin puolustus on kestänyt rajuista hyökkäyksistä huolimatta. Ukrainan 1. panssariprikaati on pystynyt toimimaan kaupungin itä- ja eteläpuolella suhteellisen vapaasti, mikä on estänyt kaupungin täyden saartamisen. Hyökkääjän huoltoyhteyksiä vastaan on tehty runsaasti onnistuneita iskuja.
ISW-ajatuspaja arvioi Venäjän joukkojen luopuneen tavoitteestaan Kiovan saartamiseksi. Joukot yrittävät pitää kiinni nykyisestä rintamalinjastaan ja vahvistavat puolustusasemia useissa kohdissa.
Tuoreimpana käänteenä Venäjän on havaittu siirtäneen joukkoja uusiin asemiin Tšernihivin koillispuolella. Tavoitteena on ilmeisesti linnoittaa Snov-joki vastahyökkäysten estämiseksi. Muutos voi viitata siihen, että alueelle pyritään rakentamaan pitkäaikaisia puolustuslinjoja.
#Ukrainian forces will likely seek to take advantage of ongoing #Russian force rotations to retake further territory northwest of #Kyiv in the coming days.https://t.co/djvdVRHhEl pic.twitter.com/aucM78bFLc
— ISW (@TheStudyofWar) March 29, 2022