Petteri Orpo VU:lle: Lisää sopeutusta on tulossa
Pääministerin mukaan talouden parempaan käänteeseen on eväät, mutta julkisen talouden korjaaminen vaatii yhä kovia toimia.
Pääministerin mukaan talouden parempaan käänteeseen on eväät, mutta julkisen talouden korjaaminen vaatii yhä kovia toimia.
Kansanedustajan mukaan sananvapautta tulee vaalia, mutta sen varjolla ei voi tehdä mitä tahansa.
Etlan mukaan yhteisöveromuutoksen vaikutuksia on arvioitu puutteellisesti.
Osasto Vehniäinen sai kesäkuun alkupuolella 1943 Päämajan tiedusteluosastolta kaksi tehtävää.
Timo Heinosen mukaan myös Suomessa tulee selvittää perintöveron korvaamista luovutusvoittoverolla.
Keskustelu tuloeroista käy kuumana. Ovatko Suomen tuloerot kasvaneet ja haittaavatko tuloerot talouskasvua?
Petteri Orpo sanoi odottavansa viranomaisten johtopäätöksiä.
Rs-viruksen tautimäärät ovat kasvaneet, mutta epidemiasta ei toistaiseksi ole kyse.
Asiantuntijan mukaan laivat osoittavat, miltä hyökkäys saarille voisi näyttää.
Ajokeli on erittäin huono.
Venäjä on luonut vaihtoehtoista infrastruktuuria ja tehnyt siitä maailmanlaajuista.
Presidentti painottaa, että operaatio on ennaltaehkäisevä.
”Rauhanomainen rinnakkaiselo” on juuri se, mitä Moskova haluaisi nyt kaikkein eniten, Olli Nurmi kirjoittaa näkökulmassaan
Yhdysvallat ilmoitti perjantaina kattavasta Venäjän energiasektoria vastaan suunnatusta pakotepaketista.
Kokoomusedustajan mukaan Suomen julkisia menoja pitää vähentää. Jo nyt kireässä verotuksessa ei ole sen sijaan korotusvaraa.
Hyvä Verkkouutisten lukija,
Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.
(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)