Ukrainaan hyökänneiden venäläisjoukkojen taistelutahto ja käsitys sodan päämääristä ovat brittiläisen journalisti-tietokirjailija Peter Pomerantsevin mukaan heikolla tolalla.
Ruohonjuuritason kokemuksia hän on kerännyt muun muassa pohjoisukrainalaisesta Lukašivkan kylästä, jota venäläiset pitivät noin kolmen viikon ajan hallussaan.
Lukašivkasta muodostui The Atlantic -lehdessä julkaistun Pomerantsevin artikkelin mukaan eräänlainen mikrokosmos, jossa miehittäjät toistelivat Kremlin syöttämiä valheita ja ukrainalaiset ihmettelivät, kuinka heidän kotinsa voitiin tuhota fiktiivisten syiden varjolla.
Kyläläiset kertoivat Pomerantseville muun muassa miehitysjoukkoihin kuuluneesta kapteenista, joka oli toistellut kiihkeästi Kremlin propagandaa vakuuttaen, että venäläissotilaat olivat pelastamassa ukrainalaisia ja että ”erikoisoperaatio” ei ollut suunnattu Ukrainaa vaan amerikkalaisia vastaan. Kun operaatio olisi ohi, kaikki voisivat elää onnellisina Vladimir Putinin vallan alla, kapteeni selitti.
Vähitellen jotkut venäläissotilaista olivat muuttuneet avoimemmiksi ja myöntäneet, etteivät he olleet odottaneet taistelua vaan juhlaa – voitonparaatia Kiovassa.
– Sotilaiden heikko moraali, kyynisyys ja epäluottamus eivät oikeastaan ole yllättäviä. Putinin kuuluisa propagandajärjestelmä ei ole koskaan ollut niinkään innostamista, vaan pikemminkin epäilyksen ja epävarmuuden levittämistä. Se on levittänyt niin monia versioita ”totuudesta”, että ihmiset tuntevat olevansa hukassa ja turvautuvat autoritaariseen johtajaan, jotta tämä opastaisi heidät hämärän läpi, Pomerantsev sanoo.
Usko Kremliin horjuu
Sisäpoliittisessa kontekstissa Putinin propaganda on Pomerantsevin mukaan toimivaa, sillä se pitää venäläiset passiivisina ja epävarmoina siitä, mitä heidän ympärillään todella tapahtuu. Hyökkäyssodan edellyttämää raivokasta innostusta se ei kuitenkaan kykene lietsomaan.
– Jopa niiden runsaslukuisten venäläisten kohdalla, jotka uskovat salaliittoteorioihin – että Yhdysvallat uhkaa heidän maataan ja että Venäjä ansaitsee imperiumin – on kyse siitä, onko Kreml tarpeeksi pätevä tällaisten tavoitteiden toteuttamiseen, hän sanoo.
– Mitä kauemmin sota jatkuu, sitä enemmän aletaan kysyä, tietääkö Kreml, mitä se tekee, hän toteaa.
Useat merkit viittaavat hänen mukaansa siihen, että venäläiset eivät enää ole kovin vakuuttuneita siitä, mitä Kreml pitkittyneestä ”erikoisoperaatiostaan” kertoo.
– Eräät Venäjän internetin suosituimmista hauista ovat koskeneet puolustusministeri Sergei Šoigun olinpaikkaa hänen kadottuaan salaperäisesti joksikin aikaa sen jälkeen, kun hänen katsottiin olevan vastuussa rintamalla tapahtuneista väärinkäytöksistä. Muut suosituimmat haut ovat koskeneet julmuuksia, joihin venäläisjoukkojen väitettiin syyllistyneen niiden vetäytyessä Kiovan lähellä sijaitsevasta Butšasta.
Raha houkutteli aseisiin
Lukašivkan kylää miehittäneitä venäläissotilaita ei Pomerantsevin mukaan nähtävästi motivoinut niinkään kansallinen ylpeys tai laajentumishalu, vaan raha.
Kyläläisille sotilaat olivat kertoneet, että heillä oli velkaa, asuntolainoja, lääkärilaskuja ja että he tarvitsivat armeijan maksamia palkkoja.
– Eivätkä nuo palkatkaan riittäneet. Mekaanikkojen tehtävänä oli korjata panssarivaunuja, mutta taitojensa ansiosta he osasivat myös purkaa niitä. Kun tulitus taukosi, he etsivät käsiinsä vaurioituneita tai tuhoutuneita venäläisajoneuvoja ja irrottivat niistä levyjä, joissa oli kultaisia johtoja. Yhdestä levystä he saisivat 15 000 ruplaa eli noin 200 dollaria kotiin viemisiksi, Pomerantsev sanoo.
– Jotkut venäläissotilaat olivat vähemmän luovia. Sinä päivänä, jona Venäjän armeija lähti kylästä, moni nappasi mukaansa kaiken mahdollisen. Heidän panssarivaununsa olivat täynnä patjoja ja matkalaukkuja, miehistönkuljetusajoneuvot pullollaan lakanoita, leluja ja pesukoneita, hän toteaa.
– Venäläiset saattavat väittää, etteivät he tarvitse länttä, mutta loppujen lopuksi tavarat, joita venäläissotilaat niin innokkaasti Ukrainassa ryöstelivät, olivat suurelta osin länsimaista tuotantoa.
Pomerantsev on julkaissut kaksi Putinin hallinnon propagandaa käsittelevää tietokirjaa: Nothing Is True and Everything Is Possible (2014; käännetty suomeksi nimellä Mikään ei ole totta ja kaikki on mahdollista) sekä This Is Not Propaganda (2019).
