Itä-Ukrainan rintamalinjassa on tapahtunut alkukesän jälkeen vain suhteellisen pieniä muutoksia.
Venäjän ja separatistijoukkojen on arvioitu edenneen viimeisen viikon aikana muutamia kilometrejä Soledarin, Piskyn ja Zaitseven lähellä rintaman itäosissa. Hyökkääjän väitettiin edenneen alkuviikosta Bah’mutin kaupungin laitamille.
Ukrainan asevoimat on samanaikaisesti tehnyt vastahyökkäyksiä Izjumin lähialueella ja vallannut takaisin Brazhkivkan kylän.
ISW-ajatuspajan mukaan Venäjä on keskittänyt yhä enemmän joukkoja Bah’mutin alueelle, vaikka viimeaikainen eteneminen on ollut hyvin hidasta. Ukrainan yleisesikunta kertoo puolustajien torjuneen useita hyökkäyksiä noin 10–20 kilometriä Bah’mutin koillis- ja eteläpuolella, minkä seurauksena venäläisyksiköt olisivat vetäytyneet alueelta. Bah’mutia on pommitettu ilmaiskuilla ja tykistöllä operaation tukemiseksi.
Venäjän kerrotaan vetäytyneen lisäksi Donetskin lähellä sijaitsevan Marinkan ja Piskyn tuntumasta epäonnistuneiden hyökkäysten jälkeen. Donetskin paikallishallinto väittää separatistijoukkojen miehittäneen noin 90 prosenttia Piskystä. Sosiaalisessa mediassa julkaistun videon perusteella hylätyn kylän asutusalueita on tulitettu termobaarisilla TOS-1A-raketeilla.
Asiantuntijoiden mukaan tämä viittaa siihen, että armeijatason tykistöyksiköitä joudutaan nyt käyttämään jopa pienten kylien valtaamiseen. Venäjä on tuhonnut paikkakunnat käytännössä kokonaan raskaalla tykistöllä.
Venäjän lentotoiminnan kerrotaan vähentyneen huomattavasti eteläisellä rintamalla, mikä on todennäköisesti seurausta Ukrainan tekemästä iskusta miehitetyllä Krimin niemimaalla sijaitsevaan Sakin lentotukikohtaan. Ukraina kertoo lisäksi tuhonneensa maan eteläosissa Venäjän 126. rannikkoprikaatin päämajan ja ammusvaraston sekä vaurioittaneensa 76. maahanlaskudivisioonan komentopistettä.
Hyökkäyksissä on käytetty erityisesti Yhdysvaltain toimittamia HIMARS-raketinheittimiä. Venäjän joukkojen on arvioitu pitäneen komentopaikkansa lähellä rintamaa riskeistä huolimatta mahdollisen Ukrainan vastahyökkäyksen varalta.
#Ukraine: At least one Russian BMP-1/2 IFV was destroyed by Ukrainian artillery in the East- one is hit, and another can be seen to be likely damaged/abandoned. pic.twitter.com/23ZA3RSo8D
—
Ukraine Weapons Tracker (@UAWeapons) August 11, 2022