Oppilas käyttää puhelinta oppitunnilla. LEHTIKUVA / ANNI REENPÄÄ

Hyvästä rengistä on älylaitteissa tullut huono isäntä

Puhelimen käyttöä koulussa rajoitetaan. Kännykkää ei kansanedustajan mukaan saa päästää arjen isännäksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustajan Timo Heinosen mukaan digitaalisia taitoja tarvitaan nyt ja jatkossa vielä enemmän, mutta älylaitteita ei saa päästää ”arjen isännäksi”. Hän kirjoittaa aiheesta Etelä-Suomen Sanomissa julkaistussa mielipidekirjoituksessa.

Viime aikoina julkisuudessa on keskusteltu paljon älylaitteiden käytöstä koulussa ja niiden kieltämisestä oppituntien ajaksi. Heinonen muistuttaa, että hallitusneuvotteluissa keväällä 2023 päätettiin, että koulujen työrauhaa tulee parantaa.

– Monissa tilanteissa esille nousivat matkapuhelimet ja niiden aiheuttamat häiriöt oppitunneilla, mutta myös välitunneilla. Kännykät näyttivät kietoutuvan moniin erilaisiin juttuihin koulujen arjessa keskittymishäiriöistä työrauhaongelmiin ja pahimmillaan osaksi myös koulukiusaamista. Hyvästä rengistä oli tullut monessa huono isäntä, Heinonen toteaa.

Hänen mukaansa ensi syksyyn mennessä perusopetuslakiin tullaan tekemään muutokset, joilla rajoitetaan kaikkien mobiililaitteiden käyttöä koulupäivien aikana.

– Puhelimet kielletään oppitunneilla, ja niitä saa jatkossa käyttää vain opettajan erityisluvalla, esimerkiksi opiskelun tukena tai oman terveyden hoitoon. Täyskielto ei koskisi kuitenkaan välitunteja, mutta niidenkin osalta koulujen tulee jatkossa tehdä ratkaisut ja kirjata ne järjestyssääntöihinsä.

Tarvittaessa kouluilla on siis jatkossa mahdollisuus kieltää puhelimien käyttö koko koulupäivän ajaksi niin oppitunneilla, välitunneilla kuin ruokailunkin aikana.

– Vaihtoehtoisesti koulut voivat itse päättää esimerkiksi erillisestä yhdestä kännykkävälitunnista koulupäivän aikana, Heinonen selventää.

Hänen mukaansa on selvää, että maailma on tulevaisuudessa entistä digitaalisempi ja oma kännykkä on jokaiselle tärkeä väline arjessa. Siksi sen vastuullista ja kohtuukäyttöä on Heinosen mukaan myös hyvä itse kunkin opetella.

– Tärkeää on myös opettaa ja opetella alati kasvavan tiedonmäärän hallintaa ja kriittistä medialukutaitoa.

Kännykkäkiellon tarkoituksena on helpottaa opetukseen keskittymistä. Kansainvälisen tutkimuksen ja eri maista saatujen kokemusten perusteella koulupäivien aikaiset kännykkäkiellot parantavat erityisesti heikkojen oppilaiden edellytyksiä pärjätä koulussa.

– Tavoitteenamme on, että lapsillamme ja nuorillamme olisi entistä parempi rauha keskittyä ja oppimia, Heinonen kirjoittaa.

Kännykkäkiellon lisäksi perusopetuslakiin tullaan Heinosen mukaan kirjaamaan liikunnallinen elämäntapa yhdeksi esi- ja perusopetuksen tavoitteista.

– Pyrkimyksenämme on lisätä lasten ja nuorten fyysistä aktiivisuutta koulupäivän aikana. Ehkä siihenkin jää enemmän aikaa välitunneilla, kun kännykkä ei käsiä, silmiä ja ajatuksia kahlitse.

LUE MYÖS:
Antti lopetti älypuhelimen käytön vapaa-aikana – näin hänen elämänsä mullistui
Oletko koukussa älypuhelimeesi? Nämä merkit paljastavat riippuvuuden

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)