Halin mukaan nykytilanteessa työnantajilla ei ole riittäviä keinoja varmistaa hengelle ja terveydelle kriittisten tehtävien hoitoa, jos työntekijäjärjestöt kieltäytyvät riittävästä suojelutyöstä.
Juuri lausuntokierroksella ollut suojelutyölaki laajentaisi vuoden 2022 väliaikaisen potilasturvallisuuslain soveltamisalaa kattamaan pysyvästi myös yksityisen sosiaali- ja terveysalan työtaistelut. Esitetyn menettelyn tehokkuutta tulisi vielä kuitenkin arvioida tarkemmin.
Halin näkemyksen mukaan yhteiskunnan kriittiset toiminnot on pystyttävä turvaamaan myös työehtosopimusneuvotteluihin liittyvien työtaisteluiden aikana.
Nyt valmisteltava suojelutyölaki loisi pysyvät pelisäännöt, joiden avulla varmistetaan asiakkaiden hengen ja terveyden suoja myös työtaistelutilanteissa.
– Työtaisteluoikeus on tärkeä osa demokraattista yhteiskuntaa, mutta sen käyttämisessä on huomioitava rajat erityisesti silloin, kun puhutaan ihmisten hengestä ja terveydestä. Näitä ei saa käyttää työtaisteluaseena, toteaa Halin työmarkkinajohtaja Kati Virtanen.
Hali pitää hallituksen esitystä työriitojen sovittelua ja työtaistelutoimenpiteiden rajoittamista koskevan lain muuttamiseksi tärkeänä. Esityksellä pyritään estämään vuoden 2022 kuntasektorin TES-neuvottelujen kaltaisten kriisitilanteiden toistuminen.
Vuonna 2022 työntekijäjärjestöt eivät antaneet työnseisauksen aikana riittävästi suojelutyötä ja mm. sairaalassa olevien potilaiden henki ja terveys uhkasi vaarantua vakavasti.
– On kaikkien etu, että meillä on yhteiset säännöt, jotka takaavat turvallisuuden ja estävät kriisien kärjistymisen. Ihmisillä on oikeus luottaa saavansa kriittistä hoitoa ja hoivaa myös työtaisteluiden aikana, Virtanen toteaa.
Hali katsoo, että esityksessä ehdotetun menettelyn tehokkuutta tulisi vielä arvioida, sillä se ei välttämättä ole työtaistelutilanteissa riittävän tehokas. Oikeushyvien turvaaminen edellyttäisi, että työnantajalle säädettäisiin ainakin mahdollisuus hätätyön teettämiseen.