Venäjän suurhyökkäyksen myötä Saksan liittokansleri Olaf Scholz (sd.) ilmoitti 27. helmikuuta, että Saksan ulkopoliittisessa linjassa on tapahtunut nyt ”historiallinen muutos”.
Saksa lisäsi puolustusbudjettiaan, ilmoitti tukevansa Venäjän-vastaisia pakotteita ja Venäjän sulkemista pois SWIFT-pankkijärjestelmästä. Maa ilmoitti pistävänsä myös jäihin Nord Stream 2-kaasuputkihankkeen, joka olisi tehnyt Saksasta täysin energiariippuvaisen Venäjästä.
Puheista huolimatta Saksan nihkeä suhtautuminen Ukrainaan ei ole muuttunut, kirjoittaa Stanfordin yliopiston valtio-opin professori Anna Grzymala-Busse Los Angeles Timesissa.
Saksaa paljon pienemmät maat, kuten Viro ja Tšekki, ovat toimittaneet sitä enemmän aseistusta ja varustusta Ukrainalle. Panssarivaunujen, tykistön ja ilmatorjuntajärjestelmien kaltaista raskasta aseistusta Saksa ei ole toimittanut lainkaan. Edes Venäjän raaistunut sodankäynti ukrainalaisia vastaan ei ole saanut saksalaisiin vauhtia.
Ukraina jopa tarjoutui ostamaan sata panssarivaunua Saksalta, joka vastasi, että asiasta pitää keskustella ensin muiden Nato-maiden kanssa. Saksan puolustusministeri Christine Lambrecht (sd.) on pikemminkin ollut huolissaan, että Ukrainan varustaminen heikentäisi maan omaa puolustuskykyä.
Liittokansleri Scholz ilmoitti maan antavan Ukrainalle yli miljardi euroa rahallista tukea, mutta tästäkin päätös on lykätty vasta kesäkuulle samaan aikaan kun Saksa ja muut Euroopan maat maksavat Venäjälle öljystä ja kaasusta miljardi euroa päivässä.
Saksa asettanut Venäjän edut muiden edelle
Professori Grzymala-Bussen mukaan Saksan hidastelua taloudellisen ja sotilaallisen avun antamisessa eivät rajoita Ukrainaan kohdistuvan yhteiskunnallisen tuen puute, mahdollinen vahinko Saksan taloudelle eivätkä edes hallituspuolueet. Kyse ei ole myöskään natsimenneisyydestä kumpuavasta syyllisyydestä.
Grzymala-Busse huomauttaa, että Saksan toimintakyvyttömyys kertoo Saksan poliittisen eliitin vuosikymmeniä hellimän ”ei rauhaa Euroopassa ilman Venäjää”-periaatteen sitkeydestä.
– Käytännössä tämä on tarkoittanut Venäjän intressien priorisoimista. Vuosikymmeniä Saksan johto on jättänyt huomiotta sen lähiympäristössä olevien pienempien maiden turvallisuusintressit aivan kuten myös Venäjän presidentti Vladimir Putin.
Grzymala-Bussen mukaan Saksan ja Venäjän eliittejä yhdistää ajattelutapa.
– Monet venäläiset ja saksalaiset johtajat jakavat yhteisen käsityksen siitä, että Ukraina, Puola, Tšekki ja Baltian maat ovat vain ”välimaita” — uusia nousukasmaisia maita, joiden intressejä ei tarvitse ottaa vakavasti. Saksa jätti huomiotta näiden varoitukset Putinista ja näiden Nord Stream 2-kaasuputkeen kohdistuvat vastalauseet.
Vielä vuoden 2014 Krimin miehityksen ja Venäjän aloittaman Itä-Ukrainan hyökkäyksen jälkeenkin Saksassa on myötäilty Venäjää. Krimin miehityksen jälkeen entinen SPD:n puheenjohtaja, myöhempi varaliittokansleri ja ulkoministeri, Sigmar Gabriel ehdotti Ukrainan ”federalisointia”, joka käytännössä tarkoittaisi maan alistamista Venäjälle.
Sosiaalidemokraattinen liittopresidentti Frank-Walter Steinmeier puolusti vielä viime vuonna Nord Stream 2-kaasuputkea ”yhtenä viimeisistä silloista Euroopan ja Venäjän välillä” ja korosti, että Venäjän aggressioista huolimatta ”ei tule menettää isompaa kuvaa”. Myös kristillisdemokraatteja edustava entinen liittokansleri Angela Merkel piti neuvonantajansa mukaan virkakautensa aikana ”aina mielessä, mikä olisi Venäjälle siedettävää”.
– Saksa on Euroopan unionin poliittinen ja taloudellinen johtaja. Silti, yhä uudelleen ja uudelleen, se on viivytellyt ja alistunut Venäjän autoritääriselle hallinnolle. Jos hirveä hyökkäys suvereenia eurooppalaista valtiota vastaan ei pysty muuttamaan poliitikkojen ajattelua Berliinissä, Saksa ei ainoastaan epäonnistu moraalisissa velvoitteissaan vaan myös sementoi maineensa hallintona, joka on alisteinen Putinille, Anna Grzymala-Busse sanoo.
