Negatiiviset uutiset ovat vaikuttaneet suomalaisten kulutuskäyttäytymiseen merkittävästi. Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan kolmasosa suomalaisista on harkinnut aiempaa tarkemmin ostoksiaan synkkien uutisten vuoksi.
Lisäksi yli kolmasosa on alkanut huolestua henkilökohtaisesta taloudestaan. Kielteisten uutisten kasvanut määrä saa kuluttajat miettimään ostopäätöksiään ja jopa lykkäämään isoja hankintoja kuten kodinkoneiden tai autojen ostoa.
Kyselyn teettäneen viestintätoimisto Aivelan yrittäjä Aino Pajukangas huomauttaa, että aiemmin tällaisia ilmiöitä nähtiin lähinnä taloudellisten kriisien aikana.
– Nyt pitkään jatkunut negatiivinen uutisointi on saanut kuluttajat miettimään tarkemmin hankintojaan. Se kertoo siitä, että ihmiset elävät entistä suuremmassa epävarmuudessa. Huoli taloudesta on enemmän läsnä arjessa kuin aiemmin, Pajukangas sanoo tiedotteessa.
Aivelan teettämään sähköiseen kyselyyn vastasi syyskuussa tuhat henkilöä, jotka edustavat suomalaista aikuisväestöä. Kyselyn toteutti tutkimusyhtiö Bilendi.
Tutkimuksen mukaan joka kolmas suomalainen (30 prosenttia) harkitsee ostoksiaan aiempaa enemmän altistuttuaan negatiivisille uutisille. Tämä heijastuu etenkin isoihin hankintoihin: lähes viidesosa vastaajista (16 prosenttia) on lykännyt suuria investointeja, kuten kodinkoneiden, remonttien tai autojen hankintaa.
– Negatiivinen uutisointi vaikuttaa ihmisiin eri tavoin, mutta erityisesti taloudellisiin päätöksiin liittyen on nähtävissä selkeä muutos. Kun yhteiskunnallinen ilmapiiri on epävarma, isojen investointien tekeminen lykkääntyy. Tämä voi vaikuttaa laajemmin koko kansantalouden elpymiseen ja kasvuun, Pajukangas arvioi.
Negatiiviset uutiset näkyvät myös pienemmissä arjen kulutuspäätöksissä. Tutkimuksen mukaan 15,3 prosenttia suomalaisista on niiden takia välttänyt heräteostoksia ja 15,8 prosenttia ei ole ostanut ylellisyystuotteita. Toisaalta, vaikka osa kuluttajista on muuttanut ostopäätöksiään, lähes puolet (47,5 prosenttia) vastaajista kertoi, ettei negatiivisilla uutisilla ole vaikutusta heidän kulutustottumuksiinsa.
Yli kolmasosa suomalaisista huolissaan omasta taloudestaan
Tutkimus paljastaa myös psykologisia trendejä suomalaisten henkilökohtaisen talouden osalta. Yli kolmasosa vastaajista (33,6 prosenttia) kokee, että negatiiviset uutiset ovat saaneet heidät huolestumaan omasta taloudestaan.
Samoin runsas kolmasosa (35,6 prosenttia) on alkanut pohtia tulevaisuuttaan uutisten synkentyessä. Lähes kolmannes (27,9 prosenttia) vastaajista kertoi, että negatiiviset uutiset ovat lisänneet heidän huoltaan oman taloutensa tilasta.
– Huoli tulevaisuudesta ja omasta taloudesta kietoutuvat usein yhteen. Ihmiset kokevat, että nykytilanne on epävakaa, eivätkä tiedä, mitä tuleman pitää. Tämä on johtanut taloudelliseen varovaisuuteen, Pajukangas pohtii.
Tutkimuksen mukaan 43,7 prosenttia suomalaisista altistuu negatiivisille uutisille joka päivä, ja yli kolmasosa ajattelee, että uutiset ovat liian dramaattisia tai negatiivisia. Tämä on johtanut siihen, että joka kolmas suomalainen välttelee uutisia kokonaan.
– Media käyttää yhteiskunnallista valtaa ja myös tämä tutkimus osoittaa, että jatkuvalla negatiivisella uutisoinnilla on merkittävä vaikutus ihmisten hyvinvointiin ja kulutuskäyttäytymiseen. Jos uutiset keskittyvät liikaa kriiseihin ja uhkiin ja osa ihmisistä alkaa vältellä mediaa kokonaan, lisääntyvä tietämättömyys yhteiskunnallisista asioista voi johtaa tilanteeseen, jossa salaliittoteoriat ja monenlaiset huhut pääsevät leviämään, Pajukangas varoittaa.
Suomalaiset ovat tietoisia siitä, miten media ja mainokset vaikuttavat kulutukseen. Merkittävä osa, 45,3 prosenttia, kertoo, että mediassa esitellyillä tuotteilla ja palveluilla on vain vähän vaikutusta heidän ostopäätöksiinsä.
Myös some-vaikuttajien suositukset vaikuttavat vain vähän aikuisten ostopäätöksiin: 41,2 prosenttia vastaajista kertoo, ettei influenssereiden suosituksilla ole merkitystä heidän ostokäyttäytymiseensä. Kaikkiaan 37,2 prosenttia kokee, että heidän ostoksensa eivät yleensä perustu siihen, mitä he näkevät mediassa.
– On kiinnostavaa, että vaikka ihmiset tiedostavat uutisten vaikutukset kulutuspäätöksiin, monet silti jatkavat arjessaan entiseen tapaan. Tämä kertoo siitä, että vaikka negatiiviset uutiset voivat lisätä huolta, ihmiset pystyvät myös jossain määrin erottamaan median luoman tunnelman ja omat taloudelliset realiteettinsa, Pajukangas tiivistää.