Verkkouutiset

Leevi Lamminsivu perusti kiinteistöhuoltoyrityksen 14-vuotiaana. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

IL: 19-vuotiaalla Leevillä menestyvä yhtiö – ”muutamat aidosti kateellisia”

Kiinteistöhuoltoyrityksessä on viisi työntekijää. Liikevaihto on nousemassa 300000 euroon.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Nokialainen Leevi Lamminsivu, 19, perusti kiinteistöhuoltoyrityksen 14-vuotiaana. Hän kertoo olleensa aina yrittäjähenkinen. Asiaan on ollut vahva vaikutus hänen isällään ja papallaan.

Lamminsivun mukaan erilainen kaupanteko oli mielessä jo pienenä poikana. Tuolloin hän myi koulussa muun muassa välipaloja.

Lamminsivu perusti 14-vuotiaana toiminimen. Ensimmäiset työt olivat pääasiassa nurmikon ja pensasaitojen leikkausta sekä muita pihatöitä. Ensimmäisen työntekijän hän palkkasi kuusitoistavuotiaana, ja sen jälkeen kasvu on ollut tasaista.

Yläasteen jälkeen Lamminsivu valmistui Osaran maaseutuoppilaitoksesta viime keväänä maatalousyrittäjäksi.

Hänen mukaansa osa kaveripiiristä suhtautui varauksella yrityksen perustamiseen

– Jotkut olivat hyvin epäileväisiä, eivätkä uskoneet hommastani tulevan yhtään mitään. Jokunen taitaa olla edelleen sitä mieltä, vaikka minulla on viisi työntekijää ja liikevaihto on nousemassa 300 000 euroon, Lamminsivu sanoo Iltalehdelle.

– Muutamat taisivat olla aidosti kateellisia, he tekivät parhaansa aiheuttaakseen pahaa mieltä. Yritin kuitenkin läheisteni tuella suodattaa nämä asiat nopeasti pois. Eiväthän tuollaiset kommentit mukavalta tuntuneet.

Lamminsivun työntekijöistä kolme on häntä vanhempia, yksi samanikäinen ja yksi vuoden nuorempi. Lamminsivua ei hätkäytä se, että hän on nuori esimies.

– Ainahan sitä kaikenlaista heitellään puolin ja toisin, mutta pelkästään hyvässä hengessä. Vakavasti sanottuna näen isona vahvuutena, että työntekijöissä on erilaista osaamista ja näkemystä, eli voimme kukin samalla antaa oppia toisillemme.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)