Tulipalo aiheutti rakennukselle merkittäviä vahinkoja. Palo oli myös vaarassa levitä laajemmalle. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

IL: Heitti viinilaatikon grilliin, historiallinen kaupunki oli tuhoutua

Yrittäjälle vaaditaan tuntuvaa rangaistusta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Porvoossa ravintolan omistanutta yrittäjää syytetään törkeästä yleisvaaran tuottamuksesta ja muista rikoksista. Asiasta kertoo Iltalehti.

Kyse on Porvoossa elokuussa 2022 sattuneesta tilanteesta, jonka seurauksena kokonainen ravintola tuhoutui tulipalossa. Palo oli vaarassa levitä myös laajemmalle alueelle.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Syytteen mukaan palo sai alkunsa siitä, kun ravintolan työntekijä oli heittänyt puisia viinilaatikon osia hiiligrilliin. Osat olivat syttyneet palamaan. Pian tämän jälkeen palo pääsi leviämään ravintolarakennuksen rakenteisiin.

Syyttäjän mukaan tilanne oli erittäin vaarallinen siksi, että tulipalo sattui Porvoon vanhassa kaupungissa. Historiallisesti arvokkaassa ympäristössä on useita vanhoja puutaloja vierekkäin, joten levitessään palo olisi voinut aiheuttaa merkittäviä tuhoja koko kaupunginosalle.

Syytteen mukaan ravintolan omistanut yrittäjä oli tehnyt ravintolarakennukseen myös sellaisia muutoksia, joiden vuoksi rakennus ei ollut täyttänyt paloturvallisuusvaatimuksia. Muutokset oli tehty vain neljä kuukautta ennen tulipaloa.

Yrittäjälle vaaditaan vähintään puolen vuoden ehdollista vankeusrangaistusta ja tuntuvaa sakkorangaistusta törkeästä yleisvaaran tuottamuksesta, rakennussuojelurikoksesta ja rakentamisrikkomuksesta. Viinilaatikon osia grilliin heittänyttä työntekijää syytetään varomattomasta käsittelystä.

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus antaa asiassa tuomionsa myöhemmin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS