Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen ehdottaa, että Suomen valtio alkaisi jälleen tarjota tavallisille kansalaisille suunnattuja obligaatioita eli valtion velkakirjoja. Asiasta uutisoi Iltalehti.
Kurvinen muistuttaa, että suomalaisilla on noin 70 miljardia euroa rahaa pankkien käyttötileillä. Hän huomauttaa, että varojen arvo heikkenee inflaation vuoksi jatkuvasti.
– Näille rahoille ei makseta käytännössä mitään korkoa ja todellisuudessa näiden suomalaisten kotien ja perheiden omaisuuden arvo laskee koko ajan, sillä inflaatio syö näiden käyttötilivarojen todellista arvoa koko ajan, Kurvinen perustelee IL:lle.
Kurvisen mukaan erityisesti pieni- ja keskituloiset suomalaiset kaipaisivat turvallisia sijoituskohteita. Valtionobligaatiot voisivat hänen mielestään tarjota sellaisen vaihtoehdon.
– Suomen valtion toiminnan rahoittaminen olisi sellainen. Paljon käytännössä nyt lahoavaa varallisuutta saataisiin valjastettua muun muassa tukemaan Suomen sote-palvelujen kehittämistä ja puolustuksemme vahvistamista.
Suomi lopetti kotitalouksille suunnattujen tuotto-obligaatioiden liikkeeseenlaskun vuonna 2011 vähäisen kysynnän vuoksi. Kansalaisille suunnatut obligaatiot olivat erityisen suosittuja toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen. Nykyisin vastaavia velkakirjoja tarjotaan kotitalouksille esimerkiksi Italiassa ja Belgiassa.
– Uusilla kansalaisille tarjolla olevilla Suomen obligaatioilla saataisiin samaan aikaan vahvistettua Suomen valtion rahoitusasemaa ja suomalaisten kotien vaurastumista eli niin sanottua kansankapitalismia, Kurvinen toteaa.