Koulujen yhteisiin juhliin voi sisältyä ohjeen mukaan ”joitakin uskontoon viittaavia elementtejä”. / LEHTIKUVA / TIMO JAAKONAHO

IL: Koulu poisti evankeliumin joulujuhlasta

Kotkalaisen koulun rehtori olisi toivonut perinteiden vaalimista, mutta Opetushallituksen ohjeet koettiin liian tulkinnanvaraisiksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kotkassa sijaitseva koulu on päättänyt poistaa suunnitellun jouluevankeliumin perjantain joulujuhlasta.

Iltalehden mukaan Kotkansaaren koulun apulaisrehtori lähetti alkuviikosta vanhemmille tiedon juhlan ohjelmasta. Päätös tehtiin palautteen perusteella ja yhdessä opetustoimen kanssa.

Rehtori Anu Tiilikainen vetoaa siihen, että Opetushallituksen ohjeissa on niin paljon tulkinnanvaraa, ettei koulu halunnut ottaa juhlan suhteen riskiä. Koulujen yhteisissä juhlissa voi olla ”joitakin uskontoon viittaavia elementtejä”, mutta tulkinta on jätetty kouluille.

Iltalehden mukaan Kotkansaaren oppilaiden oli tarkoitus esittää evankeliumi englanniksi. Ohjelmassa päätettiin pitää Lucia ja joitakin uskonnollista materiaalia sisältäviä joululauluja.

Kotkalainen koulu toivoo Opetushallitukselta selkeämpiä ohjeita.

– Ajattelen, että tämä meidän aikamme tarvitsee arvoja sekä vahvaa identiteettiä ja perinteiden ylläpitämistä, Anu Tiilikainen toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)