Perinteisten talletustilien korot ovat alkaneet nousta ja parhaimmillaan määräaikaistalletukselle voi saada yli kahden prosentin koron, Iltalehti kertoo.
IL:n tekemän vertailun perusteella paras korkoprosentti on, jos tekee määräaikaisen useamman vuoden talletuksen.
Esimerkiksi Aktia maksaa vähintään 10 000 euron suuruiselle vuoden talletukselle 1,25 prosentin koron. Kolmen vuoden sijoitukselle Aktia tarjoaa jo 2,5 prosenttia korkoa. Nostorajoituksettoman säästötilin korko on nolla. Hypolla henkilöasiakkaan talletustilin korko on 0,35 prosenttia. Määräaikaisen talletustilin korko liikkuu 1,3-2 prosentissa riippuen talletusajasta. Pienin talletettava määrä on 10 000 euroa.
OP:n määräaikaisen säästötilin korko on nolla, mutta tilillä olevista varoista kertyy 0,25 prosenttia bonuksia. Danske Bankin lyhytaikaiseen säästämiseen tarkoitetun tilin korko on nolla. Nordea maksaa talletuksille korkeimmillaan 0,10 prosentin korkoa.
IL:n haastatteleman Nooa Säästöpankin henkilöasiakkuuksien liiketoimintajohtaja Tommi Grönlundin mukaan korko riippuu ”kokonaisasiakkuudesta”. Samansuuntaista vastausta antavat useat muut suomalaispankit.
– Tilien korot elävät viitekorkojen kehityksen mukaan. Tällä hetkellä suuntaus viitekoroissa on ylöspäin, Grönlund toteaa.
Vaasan yliopiston rahoituksen professorin Timo Rothoviuksen mukaan korkohuippua tuskin on vielä nähty. Korkean inflaation vuoksi ohjauskorot ovat nousussa, mikä näkyy asiakkaille tarjottavissa koroissa. Hänen mukaansa koroissa on nousuvaraa, ja esimerkiksi kolmen prosentin talletuskorko on mahdollinen. Rothoviuksen mukaan korot alkavat nousta myös käyttötileillä.
– Kyllä sen täytyy pikku hiljaa alkaa näkymään. Siellä korko on hyvin matala verrattuna määräaikaisiin, mutta on mahdollista, että sinne rupeaa tulemaan pikaisestikin 0,1–0,2 korkoja. Käyttelytileillä korkokilpailu on vähäisempää kuin määräaikaisilla tileillä, Rothovius sanoo IL:lle.