Oikeusministeri Leena Meri (ps.) muistuttaa Iltalehdessä, että myös Suomessa tehdään hänen pyynnöstään selvitystä rikosoikeudellisen vastuuikärajan laskemisesta. Esimerkkinä on Ruotsi.
Hanke on käynnistetty kesällä. Meren mukaan selvitys, joka valmistuu tänä vuonna, on käytettävissä seuraavissa hallitusneuvotteluissa.
Hän sanoo, että 14-vuotiaat ymmärtävät jo hyvin, mitä tekevät.
– Ei se nyt voi olla niin, että rikoksista selviää kuin koira veräjästä.
Meri katsoo, että rikosoikeudellisen vastuun alaikäraja pitäisi laskea Suomessa vähintään 14 vuoteen vakavissa rikoksissa.
Jos ikärajaa laskettaisiin, olisi syytä on miettiä, miten Suomen jo täynnä olevissa vankiloissa riittää tilaa.
– Ei ole tietenkään tarkoitus, että alle 15-vuotiaat menevät aikuisten osastoille, ministeri sanoo Iltalehdelle.