Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd.) lounasti 1.1.–12.6.2020 välisenä aikana neljästi ministeriön piikkiin, uutisoi Iltalehti. Lounastapaamisten kokonaishinta nousi 522,80 euroon, ja ne maksettiin ministeriön First Card -maksukortilla.
Tapaamiset pidettiin ravintola Brondassa ja ravintola Pastiksessa. Harakan kanssa lounastivat vuorineuvos Ilpo Kokkila, kansanedustaja ja SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman, valtion kehitysyhtiö Vaken entinen toimitusjohtaja Taneli Tikka ja digi- ja väestöviraston pääjohtaja Janne Viskari.
Kallein lounastapaaminen oli Lindtmanin kanssa, jonka kokonaislasku oli tasan 300 euroa. Lounasta varten oli varattu 6-16 hengelle tarkoitettu kabinetti, jonka tilavuokran osuus kokonaishinnasta oli 145,10 euroa. Kuitin mukaan Harakka ja Lindtman nauttivat lounaalla muun muassa kuohu- ja valkoviiniä, juuripersiljaa ja financier-leivoksen.
Harakan mukaan 300 euron lasku lounastapaamisesta ei ollut kohtuuton, sillä tilavuokra vei summasta yli puolet.
– Pienempää kabinettia ei läheltä löydy, toteaa Harakka Iltalehdelle.
Kokkilan kanssa Harakka taas nautti muun muassa design-lähdevettä 11 euron edestä. Lisäksi hän antoi tarjoilijalle lopuksi 8,50 euron tipin.