Startup-yritys Noice etsii toimitusjohtaja Jussi Laakkoselle henkilökohtaista assistenttia. Palkkaa luvataan maksaa 3500-5000 euroa kuussa riippuen tehtävään palkattavan henkilön kokemuksesta ja pätevyydestä.
Ilmoituksen mukaan henkilökohtaisen avustajan tehtäviin kuuluu myös Laakkosen kotitalousasioista huolehtiminen sekä Laakkosen perheen arjen sujuvoittaminen. Laakkonen sanoo Iltalehdelle, että kyse ei ole kotiaskareiden tekemisestä.
– Ei todellakaan ole mikään kotiapulainen, hän kertoo tehtävänkuvasta.
Yrityksen johdon tukemisen lisäksi assistentti avustaa Laakkosta esimerkiksi remonttitilanteissa työntekijöiden palkkaamisessa, mikä hyödyttää myös tämän perhettä.
Laakkonen kertoo henkilökohtaisen avustajan palkkauksen olevan suuri, mutta tarpeellinen menoerä. Palkan maksaa Laakkosen holding-yhtiö.
– Kun haetaan huippuosaajaa, siitä pitää olla myös valmis maksamaan, hän toteaa.
Ilmoituksen mukaan työntekijä voi asua parin tunnin matkan säteellä Helsingistä, sillä suurimman osan työstä voi tehdä etänä. Assistentilta odotetaan kuitenkin valmiutta joustavaan työaikaan sekä matkustamiseen tarvittaessa ulkomaille.