Eduskunnan kansliatoimikunta pidätti valtiontalouden tarkastusvirasto VTV:n pääjohtaja Tytti Yli-Viikarin virasta rikostutkinnan vuoksi huhtikuun alussa. Tuolloin myös hänen palkanmaksunsa keskeytettiin, kertoo Iltalehti.
Viime viikolla eduskunnan hallintojohtaja Pertti Rauhio peruutti asiasta huhtikuussa tekemänsä päätöksen Yli-Viikarin tehtyä siitä oikaisuvaatimuksen.
Yli-Viikari katsoi oikaisuvaatimuksessaan, että asiassa tulisi toimia valtion yleisen virkaehtosopimuksen mukaisesti ja maksaa puolikasta palkkaa virastapidätyksen ajalta. Hän vetosi oikaisuvaatimuksessaan siihen, että tämä ei voi olla eduskunnan virkamieslain vastaista, koska se ei ole myöskään samansisältöisen valtion virkamieslain pykälän vastaista.
Eduskunnan pääsihteeri Maija-Leena Paavola kertoo Iltalehdelle, että eduskunnan asiantuntija konsultoi asiassa valtiovarainministeriötä, minkä jälkeen eduskunnan kansliassa päädyttiin siihen, että Yli-Viikarille tulee maksaa virasta pidättämisen ajalta puolikasta palkkaa eli noin 6[nbsp]000 euroa kuukaudessa.