Sensaatiot, kauhuskenaariot ja muiden syyttely myyvät hyvin. Ilmastonmuutos on maailmaa syleilevä ilmiö, joka saa uskonomaisia muotoja. Liki kaikki epämieluisa voidaan liittää ilmaston lämpenemiseen ja sitä kautta määritellä kullekin sopivat tulevaisuutemme viholliset.
Vaikka Matti Virtasen yli 400-sivuinen tietokirja käsittelee haudanvakavaa aihetta, ei lukija välillä voi olla hymyilemättä. Niin maailmanlopun ennustajien logiikka voi heittää häränpyllyä. Pahinta asiassa on, että voimakkaasti uhkakuviin sitoutunut media ei halua korjata julkaisemiaan virheitä, saati vähentää aiheen ympärillä harrastettavaa raflaavaa kauhun lietsontaa.
Matti Virtasen epäilevällä ajatusmaailmalla on pitkät juuret. Hän on koulutukseltaan maantieteilijä, jonka tiedon jano vei mitä erilaisimmille luontoaiheisille retkille sinne, minne keskiverto punaviherurbaani maailmanpelastaja ei koskaan eksyisi. Opiskeluajat muovasivat Virtasen uteliaisuutta seuraamaan tutkimustuloksia, niitä tekeviä ja yleistä keskustelua.
Toinen ilmastopaniikin lietsojien kannalta hankala asenteellinen lähtökohta liittyy Virtasen mukana oloon Skepsis-yhdistyksessä. Järjestö on tervehenkisten epäilijöiden yhteenliittymä, joka jakaa vuosittaisia huuhaa-palkintoja järjenvastaiselle tiedolle ja keksinnöille. Virtanen on yksi sen perustajista. Siksi hänen hampaisiinsa ovat joutuneet ilmastopaniikkiin liittyvät huonot pelastusideat, joihin ääniä kalastelevat poliitikot ovat liian usein valmiit hädissään tarttumaan.
Maailmanmurheesta joukkoajatteluun
Ilmastopaniikki sisältää paljon ilmastomuutoskauhun hikihelmiä. Virtanen kuvaa oireyhtymää ”puutteellisesta ja osin virheellisestä tiedosta johtuvaksi, joka hellittää lukemalla luonnonhistoriaa ja perehtymällä niin sanottuun isoon kuvaan, jossa ihminen palautetaan – Veikko Huovista mukaillen – omalle kusiaisen paikalleen maailmankaikkeudessa. Käy ilmi, että ilmaston muutosta tapahtuu myös täysin ilman ihmisen apua”.
Tampereen yliopiston journalistiikan opiskelijat ovat useamman vuoden treenanneet aihepiirinään ilmastomuutos. Yksi tuon ajatushautomon hengentuote syntyi viime vuonna vierailijaprofessori Hanna Nikkasen ohjaamana. Ilmastokirja oli Hyvän sään aikana, se sai Kanava-lehden palkinnon ja oli Tieto-Finlandia -ehdokkaana. Kirja sisältää samanmielisiä, toinen toistaan pönkittäviä kirjoituksia maailman pelastuksen tarpeellisuudesta.
Kun kirja oli Tampereen yliopiston agendahenkisen ohjauksen tulos, ei ollut ihme, ettei kirja kaikilta yksityiskohdiltaan miellyttänyt jokaista asiantuntijaa. Yksi näistä oli Kilpisjärven biologisen aseman johtaja, professori Antero Järvinen. Hän ihmetteli, mitä kirjan kannessa teki Kilpisjärven toimitilojen pakastimesta löytynyt auton alle jäänyt riekko, joka piti viedä konservaattorille täytettäväksi. Järvinen ei vieläkään ymmärrä, miten se kuvastaa ilmastonmuutosta.
Edellä oleva mitätön yksityiskohta kuvastaa sitä tarmoa, jolla ilmastopaniikkia yritetään ruokkia. Tiedotusvälineet toimivat tämän agendan pyhittämänä hyvä maun ja ammattietiikan tuolla puolen. Virtasella on paljon esimerkkejä.
Kaksi vuotta sitten Britannian kansallinen sähköverkkoyhtiö kertoi Britannian tuottaneet yhden vuorokauden ajan kaiken sähkön ilman hiilivoimaa: ”Iso-Britannia pyörii ilman hiiltä.” Tämä oli juuri sellaista, mikä riemastutti asialle vihkiytyneet toimittajat. Ilta-Sanomat otsikoi orgastisesti: ”Iso-Britannia pyörii ilman hiiltä.”
Hups! Ydinvoima jne. unohtuivat ja kuva vain 24 tunnin hetkestä jäi valheeksi. Tosiasiallinen ao. hetken tilanne oli: maakaasu 50 prosenttia, ydinvoima 21 prosenttia, tuuli 12 prosenttia, biomassa 6,7 prosenttia ja aurinko 3,6 prosenttia. Osa sähköstä tuotiin manner-Euroopasta, ehkä hiiltä polttamalla.
Virtanen: ”Uutinen olisi ollut se, että maakaasu oli ensimmäisen kerran korvannut hiilen 24 tunnin ajaksi. Yksi fossiilinen polttoaine oli vaihdettu hetkeksi toiseen.” Taas kerran tuli kerratuksi ”luotettavan” uutisoinnin yksi päävihollinen: hätähousuileva, uskoa täynnä oleva otsikkosopuli.
Miksi media peittelee ilmiselvät virhetiedot?
Matti Virtasesta tuntuu välillä siltä, että journalistien ammattikunta on kadottanut moraalisen kompassinsa ja vain myötäilee ilmastoherätyksen saaneita.
Hän esitti joukon kysymyksiä 40 avainjournalistille ja sai heistä 11 vastaamaan. Provokatiivisin kysymys koski Vihreä Lanka –lehden kampanjaa, joka yllyttää ottamaan ilmastomuutos mukaan ihan kaikkeen journalismiin (!!). Kahdeksasta päätoimittajasta viisi oli samaa mieltä Vihreän langan fanatismin kanssa, kolme vastusti. Tulos on huolestuttava: ”ihan kaikkeen journalismiin”!!
Aihepiirissä ääriasennetta edustavan Vihreän langan entinen päätoimittaja Elina Grundström toimii nyt Julkisen sanan neuvoston puheenjohtajana. Hän on tehtävässään omistautunut suojelemaan valtamedioita, jotta ne eivät joudu oikomaan uutisoinnissa tekemiään asiavirheitä. Aiemmin Grundström oli hänkin Tampereen yliopiston journalistiikan professorina.
Helsingin Sanomien tulee olla kiitollisin JSN:n toiminnasta. Moni on valittanut korjaamatta jääneistä uutistiedoista, niin myös Virtanen. Kun hän valitti HS:n El Niñoa koskevasta uutisoinnista, lehden johto päätti, ettei virhettä oikaista. Näin lehden puhdasoppinen ilmastopanikointi ei joutuisi lukijain silmissä outoon valoon. Virtanen hankki kansanvälisiltä asiantuntijoilta vastatodisteet.
Hän jatkoi valittamalla Julkisen sanan neuvostoon, jossa silloinen puheenjohtaja (HS:n entinen pääkirjoitussivu- ja varapäätoimittaja) ei vienyt asiaa edes neuvoston ratkaistavaksi, vaan väisti yksin moitteet, vaikka alan ohjeissa lukee, että ”olennainen asiavirhe on korjattava viipymättä”. Virtasen mukaan näin JSN menettelee jatkuvasti puolustaessaan edustamiaan ”luotettavia” tiedotusvälineitä.
Ilmastopaniikin hoito-opas suosittelee: asiaan tulee suhtautua vakavasti, mutta rauhoittuen, järkeä käyttäen. Jos Suomi vastaa maailman päästöongelmasta 0,1 prosentin verran, ei kannattaisi menettää mielenterveyttä, vaan harkita. Osa toimittajakunnasta on mieltynyt aivopesuun, koska se on valtaan pääsyn yksi keino.
Matti Virtanen: Ilmastopaniikki. Hoito-opas. Docendo 2019.
