Intian väkiluku ohitti Kiinan ensimmäistä kertaa. LEHTIKUVA / AFP, AFP / LEHTIKUVA / NARINDER NANU

Intian väkiluku ylitti Kiinan

YK:n väestörahaston selvityksen mukaan Intian väkiluku on ohittanut Kiinan väkiluvun.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Intia on maailman kansoitetuin maa ja on ohittanut naapurimaan Kiinan asukasluvuissa. Keskiviikkona julkaistun YK:n väestörahaston selvityksen mukaan Intia ohitti nyt Kiinan ensimmäistä ketaa väkiluvussa. Aiheesta uutisoi Financial times -lehti.

YK:n tietojen mukaan Intian väkiluku on nyt yli 1,428 miljardia henkilöä. Kiinassa puolestaan 1,425 miljardia. Vaikka maan väkiluku on kasvanut, syntyvyys on myös Intiassa ollut laskusuunnassa jo 1980-luvulta lähtien. Maassa on kuitenkin vielä viisi osavaltiota, joissa syntyvyys on korkealla, joka puolestaan kasvattaa väkilukua. Intiassa on yhteensä 36 osavaltiota.

– Intian väkiluku tulee kohtaamaan väestönkasvun huipun seuraavan 2-3 vuosikymmenen aikana. Sen jälkeen kokonaisväestö laskee, kertoo Andrea WOjnar YK:n väestörahastosta.

YK on pystynyt määrittämään maakohtaista väestöennustettaan, vaikka maassa ei ole järjestetty virallista väestönlaskentaa vuoden 2011 jälkeen ja se on lykännyt vuonna 2021 suunniteltua kymmenvuotislaskentaa. YK perustaa arvionsa hedelmällisyyteen, kuolleisuuteen sekä muuttoliikkeeseen perustuvaan laskelmaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)