Jengirikollisuus on Ruotsissa ongelma. AFP / LEHTIKUVA / ANDERS WIKLUND

”Irakissa on turvallisempaa” – jengit pakottivat ravintoloitsijan pakenemaan Ruotsista

Ruotsinirakilainen ravintoloitsija ei halunnut maksaa rikollisjengeille suojelurahaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kiihtynyt jengirikollisuus ajoi ruotsinirakilaisen ravintoloitsijan laittamaan lapun luukulle ja pakenemaan vanhaan kotimaahansa, kertoo Dagens Nyheter.

Amin alkoi kertomaan etelätukholmalaisen lähiön tilanteesta anonyymisti Dagens Nyheterille kuusi vuotta sitten. Rikollisjengi piti lähiötä hallussaan rautaisella otteella, ja Aminin täytyi jatkuvasti pelätä seuraamuksia siitä, ettei hän totellut nuoria jengiläisiä. Lopulta hän joutui muuttamaan takaisin Irakiin.

– Irakissa on paljon turvallisempaa kuin Ruotsissa, Amin sanoo.

Aina tilanne ei ollut näin paha. Amin muutti Irakista Ruotsiin 2000-luvun alussa Irakin sodan jälkimainingeissa. Hän alkoi työskentelemään ravintoloissa, ja pian yrittäjähenkisellä maahanmuuttajalla oli riittävästi rahaa perustaa oma ravintola. Amin tapasi aviopuolisonsa ja sai lapsen.

– Olen jo unohtanut sen ajan. Elin kuin kuningas! […] Ensimmäiset kymmenen vuotta Ruotsissa olivat elämäni parasta aikaa, Amin kertoo.

Ajan kuluessa lähiötä hallitseva jengi kuitenkin voimistui. Amin joutui silmätikuksi, koska ei osoittanut jengien jäsenille riittävästi ”kunnioitusta”.

Pian sanallinen uhkailu muuttui fyysiseksi väkivallaksi.

Amin äänitti useita kohtaamisia jengin jäsenten kanssa. Eräällä videolla jengiläinen uhkailee murskaavansa Aminin kasvot niin, ettei edes tämän perhe tunnistaisi häntä.

Jengiläiset halusivat, että Amin maksaisi heille suojelurahaa. Kun Amin ei suostunut, häirintä paheni. Hänet hakattiin useita kertoja.

Aminin mukaan jengiläisillä on monimutkaiset laskukaavat, joiden avulla ravintoloilta nyhdetään mahdollisimman paljon rahaa kuitenkaan ajamatta ravintolaa konkurssiin. Jengiläisten etu on, että ravintolat pärjäävät hyvin suojelurahan maksamisesta huolimatta. Jengiläiset ja ravintoloitsijat yleensä neuvottelevat kohtuullisesta suojelurahasta.

– [Jengit] ovat kyvykkäämpiä kuin verovirasto. He katsovat kuinka paljon voit maksaa heille ja pitää ravintolan pystyssä, Amin kertoo.

Ravintolat maksavat jengeille Aminin arvioin mukaan kuukaudessa noin 10 000 – 50 000 kruunua (880 – 4 400 euroa). Aina suojelurahaa ei makseta käteisellä, vaan esimerkiksi kioskeilta jengiläiset takavarikoivat tupakkaa ja nuuskaa.

– Kaikki [ravintoloitsijat] maksavat [jengeille]. Jos he sanovat tilanteen olevan hyvä ja että heidän ei tarvitse maksaa, he valehtelevat, Amin kertoo.

Tällainen valehtelu on yrittäjille tapa suojella itseään ja yritystään.

– [He] tietävät, että Ruotsi ei tee mitään heitä auttaakseen. Gangsterit tuhoaisivat hänen ravintolansa, polttaisivat ravintolan maan tasalle, Amin harmittelee.

Kun Amin yritti pyytää apua poliisilta, he olivat aluksi ymmärtäväisiä. Pian alueella alkoi kuitenkin tapahtua ampumisia, ja lukuisia ihmisiä kuoli. Amin tajusi, että jengiläiset voisivat tappaa myös hänet.

Lopulta hän ei uskaltanut työvuoron loputtua poistua ravintolastaan lainkaan, vaan odotti aamunkoittoa lukittujen ovien takana.

Tämä pahensi tilannetta kotona: Amin ei voinut kertoa vaimoilleen jengeistä, joka epäili öisiä poissaoloja pettämiseksi. Lopulta pariskunta erosi, ja samalla ravintola täytyi sulkea lopullisesti. Ero ja ravintolan sulkeminen olivat viimeiset niitit, jotka ajoivat Aminin takaisin Irakiin.

– Ruotsissa ei ole turvallista. En tunne oloani siellä enää turvalliseksi. Et voi mennä ulos hienoissa vaatteissa, kultakorun kanssa, kivan kellon kanssa. Et voi ajaa hienoa autoa, koska joku tuhoaisi sen, Amin listaa.

Tilanne onkin hänen mielestään nurinkurinen.

– Muutin Ruotsiin, koska se oli turvallinen maa. Nyt muutan Ruotsista, koska se ei ole enää turvallinen maa, Amin sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)