Iranin kovan linjat kannattajat vaativat kovempaa hintaa rauhasta

Monet Iranissa haluavat saada Yhdysvallat "katumaan tekojaan".
Iranin pääkaupungissa Teheranissa poltettiin Yhdysvaltain ja Israelin vastaista mainostaulua. AFP / LEHTIKUVA / ATTA KENARE
Iranin pääkaupungissa Teheranissa poltettiin Yhdysvaltain ja Israelin vastaista mainostaulua. AFP / LEHTIKUVA / ATTA KENARE

Iranin vaikutusvaltaiset konservatiivit katsovat maan voittaneen sodan Yhdysvaltoja vastaan. Nyt he vaativat presidentti Donald Trumpilta entistä suurempia myönnytyksiä sodan lopettamiseksi, kertoo CNN.

Iranin kovan linjan edustajat ovat tulkinneet republikaanien tappion Yhdysvaltain välivaaleissa osoitukseksi siitä, että Iranin strategia on onnistunut.

Maan korkein johtaja Mojtaba Khamenei varoitti keskiviikkona viestissään pienimmästäkin antautumiseen viittaavasta myönnytyksestä. Kovaa linjaa kannattavat ovat tulkinneet viestin varoitukseksi Iranin neuvottelijoille.

Konservatiivinen Raja News -julkaisu puolestaan vaati, ettei Trumpille pidä tarjota helppoa ulospääsyä konfliktista ennen kuin Yhdysvallat on maksanut hinnan hyökkäyksestään.

– Ainoa tapa torjua sodan uhka on kasvattaa voimaa, maksimoida Yhdysvaltoihin ja energian hintoihin kohdistuva paine sekä saada vihollinen katumaan tekojaan, lehdessä kirjoitettiin CNN:n mukaan.

Iran on asettanut Hormuzinsalmen avaamiselle seitsemän ehtoa, joihin kuuluvat muun muassa Yhdysvaltain joukkojen vetäytyminen, pakotteiden poistaminen ja sotakorvaukset.

Trump ei puolestaan ole sulkenut pois uusia sotilaallisia toimia. Yhdysvallat on viime päivinä tehnyt iskuja Iranin Qeshmin saarelle.

– Nyt meidän on tehtävä päätös siitä, haluammeko mennä pidemmälle. En mielelläni tuhoaisi maan jäljellä olevia osia, jos se vain on mahdollista, mutta ehkä minun on pakko tehdä niin, Trump totesi torstaina.

Tullien kumoaminen saa kannatusta myös republikaaneilta, mutta presidentin veto-oikeus voi vaikeuttaa suunnitelmia.
Datakeskuksia koskevista aloitteista äänestettiin kymmenessä osavaltiossa.
Kaksi kolmesta Yhdysvaltoihin matkalla olleesta tankkerista on muuttanut kulkureittiään.
Mainos