Mar-a-Lagon kiinteistö Floridassa. / AFP / LEHTIKUVA / BRANDON BELL

”Iranissa hermoillaan” – Donald Trump jätti istuvan presidentin varjoonsa

Entisen Nato-komentajan mukaan Yhdysvaltain tulevalla hallinnolla on vaikutusvaltaa jo ennen virkaanastujaisia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvaltain tuleva presidentti Donald Trump aloittaa toisen virkakautensa 20. tammikuuta 2025. Kyseessä on toinen kerta maan historiassa, kun presidentiksi valitaan henkilö muuten kuin peräkkäisille virkakausille. Edellisen kerran näin kävi Grover Clevelandin noustua uudelleen presidentiksi vuonna 1893.

Valkoisessa talossa tammikuuhun asti oleskeleva demokraattipuolueen presidentti Joe Biden on jäänyt monella tavalla Donald Trumpin varjoon, Axios-mediassa arvioidaan. Globaalit markkinat ja eri maiden johtajat ovat jo ennakoineet Yhdysvaltain tulevaa linjaa muuttamalla omaa toimintaansa.

Donald Trumpin hallintoa valmisteleva ryhmä on listannut saavutuksia, joita Trumpin kerrotaan saaneen aikaan ennen virkaanastujaisia. Nämä koskevat rajaturvallisuutta, diplomatiaa, talouskasvua ja ”woke-politiikan” vastaisia toimia.

Kanadan pääministeri Justin Trudeau kiirehti viikonloppuna tapaamaan Donald Trumpia Mar-a-Lagon kiinteistössä Floridassa tämän uhattua Kanadaa ja Meksikoa 25 prosentin tariffeilla. Trumpin mukaan maat eivät olleet tehneet tarpeeksi laittoman maahanmuuton ja opioidien salakuljettamisen torjumiseksi.

Trudeau ilmoitti yhteisen illallisen jälkeen kiristävänsä rajavalvontaa helikopterien ja lennokkien avulla. Donald Trump kuvaili sosiaalisessa mediassa tapaamista erittäin tuotteliaaksi. Myös Meksikon kerrotaan antaneen samansuuntaisia lupauksia.

Trumpin hallinnon siirtymäryhmä katsoo osakemarkkinoiden ja kryptovaluuttojen viimeaikaisen nousun johtuvan siitä, että tulevan presidentin ajamiin muutoksiin luotetaan markkinoilla.

Nato-joukkojen komentajana toiminut Yhdysvaltain laivaston amiraali evp. James Stavridis uskoo Donald Trumpin kovan linjan vaikuttaneen siihen, että Libanonin Hizbollah-miliisi suostui tulitaukoneuvotteluihin. Muutos näkyy myös Iranin toiminnassa.

– Iranin voi jo nähdä vetäytyvän. He ovat huolissaan ja hermostuneita, ja heidän on syytäkin olla. Trumpin tiimi tulee ottamaan hyvin aggressiivisen kannan Teherania kohtaan, Stavridis sanoi Newsweekin mukaan.

Istuva presidentti Joe Biden on pitänyt vaalien jälkeen suhteellisen matalaa profiilia. Kuluvalla viikolla uutisissa on lähinnä ollut Bidenin päätös armahtaa oma poikansa aiempien puheiden vastaisesti. Presidentti saapui virkamatkalle Angolaan maanantaina ja totesi olevansa virassa enää muutamia viikkoja.

– Teidän ei ole pakko taputtaa sille. Mutta voitte, jos haluatte, Biden vitsaili.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)