YK:n lippu. LEHTIKUVA / TIMO JAAKONAHO

IS: SDP:n ex-puoluesihteeri ja vihreiden ex-valtiosihteeri saivat huipputyöt veronmaksajien piikkiin

Ulkoministeriön mukaan nimityksiin ei liity mitään ihmeellistä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

SDP:n entinen puoluesihteeri Antton Rönnholm ja edellisen ulkoministerin Pekka Haaviston (vihr) valtiosihteeri Johanna Sumuvuori ovat saaneet huipputyöt, kertoo Ilta-Sanomat.

Rönnholm on aloittanut Genevessä YK:n alaisen Kansainvälisen työjärjestön ILO:n vanhempana neuvonantajana. Sumuvuori on aloittanut New Yorkissa YK:n Väestörahastossa UNFPA:ssa.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Geneven tehtävä esimerkiksi pantiin hakuun huhtikuussa samoihin aikoihin, kun Rönnholm ilmoitti luopuvansa SDP:n puoluesihteerin paikasta. Tehtävä piti ottaa vastaan syyskuussa, jolloin Rönnholmin työt SDP:ssä päättyivät.

Ulkoministeriöstä kerrotaan IS:lle, että nimitykset ovat niin sanottuja sekondeerauksia. Tämä tarkoittaa sitä, että Suomi lähettää ulkomaille asiantuntijat ja maksaa kulut. Veronmaksajat siis maksavat Rönnholmin ja Sumuvuoren kaksivuotisten pestien palkat. Suomi on varannut kumpaankin hankkeeseen 900 000 euroa.

Nimitykset tehtiin edellisen hallituksen aikana, jolloin ulkoministerinä toimi Pekka Haavisto ja kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministerinä Ville Skinnari (sd).

– Kukaan ministereistä ei ole ollut tämän asian kanssa tekemisissä. Tämä on täysin minun tekojani, kertoo IS:lle ulkoministeriön osastopäällikkö Titta Maja-Luoto

Hänen mukaansa nimityksiä valmisteli ulkoministeriön virkakoneisto. Nimityksiin ei ulkoministeriön mukaan liity mitään ihmeellistä.

– Minä olen tehnyt päätöksen, ei kukaan ministeri, Maja-Luoto vahvistaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS