Nopeuskamerat eli niin sanotut peltipoliisit palasivat käyttöön pitkän tauon jälkeen Kehä I-tiellä Helsingissä. Asiasta kertoo Ilta-Sanomat.
Helsingin poliisin liikennevalvontatoiminnon johtajan, ylikomisario Dennis Pastersteinin mukaan syynä oli peltipoliiseihin tehdyt päivitystyöt. Kameroista täytyi muun muassa päivittää reitittimet ja vaihtaa 3G-liittymät 4G-liittymiksi.
Käyttöönoton jälkeen peltipoliisit ovat sakottaneet autoilijoita ahkerasti. Pastersteinin mukaan kamerat ovat välähdelleet keskimäärin kymmeniä kertoja päivässä.
– Syyskuun alusta viime sunnuntaihin mennessä 1 350 liikennevirhemaksua ja sakkoa, Pasterstein kertoo IS:lle.
Pastersteinin mukaan kaikki kamerat eivät ole välttämättä päällä samaan aikaan. Sitä autoilijan on kuitenkin mahdotonta tietää, mitkä kameroista ovat milloinkin päällä.
Poliisissa onkin tehty huomio, että pelkkä nopeuskameran olemassaolo saa monet autoilijat ajamaan nopeusrajoitusten mukaan.
– Se riittää, että se [nopeuskamera] on päällä aina silloin tällöin. Täytyy vain ylläpitää kiinnijäämisen riskin tunnetta, Pasterstein tuumii IS:lle.