Kauppoihin nyt tullut Arki-maitojuoma ei teknisesti ole maitoa, vaan Valion mukaan ”suomalaisesta tuoreesta maidosta valmistettua raikkaanmakuista ja hyvää maitojuomaa”.
Arki-litrasta näyttää tulevan kuluttajalle perusmaitoa ehkä noin 30 senttiä halvempaa.
Valion Tuomas Salusjärvi toteaa Ilta-Sanomissa, että Arki on tehty ”erikoismaitomarkkinalle”, joka ei ole ”perusmaitomarkkinaa”.
”Se ei eroa mitenkään (maitojuoma maidosta) käytettävyyden suhteen. Me vain pystymme tarjoamaan sen edullisempaan hintaan”, Salusjärvi sanoo.
Hänen mukaansa Arki-maitojuoma synnytettiin myös paikkaamaan markkinoille syntynyttä aukkoa. Viranomainen katsoi joulukuussa 2012, että Valio on alihinnoittelulla pyrkinyt saamaan monopoliasemaa. Valiolle esitettiin 70 miljoonaa euron sakkoa. Asia on oikeudessa.
”Me olemme joutuneet väkisin nostamaan maidon hintaa korkealle tämän kilpailuviranomaisjutun takia. Silti on selkeä joukko ihmisiä, jotka ovat aina kiinnostuneet ostamaan edullisen tuotteen. Edulliselle suomalaiselle maidolle on selkeä kuluttajakysyntä ja myös kaupan päästä on meiltä pyydetty sellaista tuotetta”, Valion Salusjärvi sanoo.
Kilpailu- ja kuluttajavirasto toteuttaa valvontaansa vasta jälkikäteen. Arki-maitojuomalla ei ole vielä ehtinyt olla markkinavaikutuksia.
Valion nettisivujen mukaan ”maitoasetus määrittää maitotuotteiden nimeämisen niin, että vain maidon rasvan määrää vakioitaessa tuotetta saa kutsua maidoksi. …Vastaavasti maidosta voidaan vakioida myös muita komponentteja, kuten maitoproteiinia, laktoosia ja maidon suoloja. Kun valmistusprosessissa vakioidaan näitä maidon muita komponentteja niin, että komponenttien osuus pienenee, tuotetta tulee kutsua maitojuomaksi”.