Radikalisoituminen on Euroopalle yhä uhka, varoittaa tutkija. Kuvassa sotilaita valvomassa Notre Damen katedraalin avajaisseremoniaa joulukuussa. LEHTIKUVA / AFP, AFP / LEHTIKUVA / DIMITAR DILKOFF

ISIS ei ole Euroopan suurin uhka – tutkija varoittaa uudentyyppisistä iskuista

Radikalismin vaara on asiantuntijan mukaan yhä merkittävä Euroopassa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vaikka islamististen terrori-iskujen uhka on vähentynyt Euroopassa viime vuosien aikana, on radikalisoituminen yhä otettava vakavasti. Näin varoittaa terrorismitutkija Mohamed Fahmi belgialaisesta ULB-yliopistosta Dagens Nyheterille.

Merkittäviä islamistisia järjestöjä on kolme, ISIS, Hizbollah ja Hamas, Fahmi kertoo. Näistä kahdella viimeksi mainitulla ei ole intressiä iskeä Euroopassa, ja heikentyneeltä ISIS:ltä puuttuvat iskuun vaadittavat resurssit. Laajamittaisen terrori-iskuun kykenevää järjestöä ei Euroopassa tällä hetkellä siis ole.

Euroopassa tehtiin vuosina 2014-2016 useita verisiä terrori-iskuja muun muassa Ranskassa ja Belgiassa. Tilanne on niistä vuosista muuttunut, Fahmi toteaa. Laajamittaisten terrori-iskujen uhka ei ole enää yhtä akuutti.

– Riski on paljon pienempi kuin 2014-2016. Iskuja tapahtuu vähemmän ja ne ovat vähemmän verisiä, esimerkiksi Belgiassa, Saksassa ja Ranskassa. Mutta vaikka terrori-iskuja tilastollisesti tapahtuu vähemmän, ei radikalisoituminen ole hävinnyt.

– Uhka ei enää liity ulkomaisiin järjestöihin, vaan siihen, että radikalisoituminen juurtuu yhteiskuntiimme. Monet ihmiset liikkuvat radikaaleissa nettiympäristöissä ja kuluttavat ISIS:n sisältöä, Fahmi sanoo.

Tutkija ei pidä mahdottomana, että Euroopassa tullaan näkemään uudentyyppisiä, sattumanvaraisia iskuja. Fahmi muistuttaa kahden ruotsalaisen tulleen ammutuksi Brysselissä lokakuussa 2023 kannettuaan Ruotsin pelipaitaa. Ampuja valikoi uhrinsa juuri näiden kansallisuuden vuoksia, ja vastaavanlaisia iskuja saattaa tulevaisuudessa kohdistua esimerkiksi uskonnollisia symboleja kantaviin juutalaisiin, Fahmi pelkää. Hän kertoo Gazan tilanteen ruokkivan radikalisoitumista merkittävästi tällä hetkellä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)