”Isoa ja kaunista Venäjä-sopimusta ei synny”

Donald Trump voi haaveilla käyvänsä kauppaa Euroopasta Venäjän kanssa, mutta tällaisen jakosopimus ei ole realistinen, arvioi virolaispoliitikko.
Pakotteiden alainen venäläisedustaja Kirill Dmitrijev puhui Melania Trump vierellään Valkoisessa talossa 5. marraskuuta 2026.. AFP / LEHTIKUVA / SAUL LOEB
Pakotteiden alainen venäläisedustaja Kirill Dmitrijev puhui Melania Trump vierellään Valkoisessa talossa 5. marraskuuta 2026.. AFP / LEHTIKUVA / SAUL LOEB

Viron ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Marko Mihkelson tyrmää ajatuksen Yhdysvaltain ja Venäjän välisestä laajasta sopimuksesta, joka voisi johtaa Euroopan jakamiseen uudelleen suurvaltojen etupiireihin.

Mihkelsonin mukaan toisen maailmansodan aikana Euroopan jakaneiden Teheranin tai Jaltan sopimuksien toisinnot eivät ole toteutumassa, vaikka presidentti Donald Trump haluaisi saada aikaan ”ison ja kauniin” sopimuksen Venäjän kanssa.

Hän perustelee näkemystään useilla tekijöillä, joista keskeisiä ovat Viron ja muiden Euroopan maiden turvallisuus, Ukrainan suvereniteetti sekä Yhdysvaltojen sisäpoliittinen tilanne.

Nato ei ole palaamassa vuoteen 1997

Mihkelson nostaa esiin Viron turvallisuuden ja kysyy, olisiko maa valmis luopumaan Naton liittolaisjoukkojen läsnäolosta kuvitteellisen rauhan nimissä.

Hän huomauttaa, että virolaisten ehdoton enemmistö tuskin hyväksyisi Naton jäsenien rajaamista vuoden 1997 tilanteeseen tai sitä, että Viro menettäisi oikeuden päättää itse puolustuksensa tarvitsemasta aseistuksesta.

Virolaispoliitikko toteaa, että Ukrainan osalta Venäjän tavoitteena on määräysvalta koko maassa. Tämä edellyttäisi käytännössä Kiovan antautumista.

Mihkelsonin mukaan yksikään Ukrainan kansan etua ajava poliitikko ei voi hyväksyä tällaista ratkaisua. Ukrainan punaisia linjoja ovat oikeus päättää omasta tulevaisuudestaan ja Venäjän miehityksen tunnustamatta jättäminen.

Energiakauppa voisi hajottaa Eurooppaa

Video

Mihkelson varoittaa myös Venäjän kanssa käytävän energiakaupan vaikutuksista Euroopan yhtenäisyydelle.

Hän kertoo kuulleensa Roomassa, että Italia saattaisi vedota kansallisen turvallisuuden poikkeuslausekkeeseen ja jatkaa venäläisen nesteytetyn maakaasun ostamista, vaikka EU on päättänyt lopettaa kaasuntuonnin Venäjältä ensi vuonna.

Mihkelsonin mukaan tällainen mahdollisuus voisi toimia painostuskeinona vain tilanteessa, jossa Ukraina olisi antautunut ja Eurooppa poliittisesti hajonnut.

Hän pitää kaupankäyntiin perustuvaa lähestymistapaa Euroopassa käytävään sotaan umpikujaan johtavana tienä. Venäjä näkisi suurvaltasopimuksen ennen kaikkea keinona hajottaa länsimaiden liittolaisuutta.

Uutta kongressia ei voi sivuuttaa

Mihkelson nostaa esiin myös Yhdysvaltojen sisäpoliittisen tilanteen. Hänen mukaansa MAGA-liikkeen tappio välivaaleissa muuttaisi presidentin toimintaympäristöä, sillä Trump ei voisi enää sivuuttaa kongressia samalla tavalla.

Lopuksi Mihkelson arvostelee Trumpin suhtautumista Venäjään, mitä ei hänen mukaansa voi kutsua puolueettomaksi. Hän viittaa siihen, että presidentti ottaa Valkoisessa talossa vastaan pakotelistalla olevan Kirill Dmitrijevin ja sivuuttaa ukrainalaisen valtuuskunnan.

Mihkelsonin painottaa, ettei Euroopan pidä pyrkiä Kremlin ehdoilla käytäviin neuvotteluihin, vaan sen on autettava luomaan edellytykset Euroopalle hyväksyttävälle rauhalle.

– Sen sijaan on autettava luomaan edellytykset Euroopalle hyväksyttävälle rauhalle. Sen tärkein edellytys on Venäjän imperialismin kukistuminen sen käynnistämässä hyökkäyssodassa Ukrainaa ja laajemmin koko Eurooppaa vastaan.

Monet Iranissa haluavat saada Yhdysvallat "katumaan tekojaan".
Työelämäprofessori Hanna Smith pitää Venäjän osuutta pommiuhkauksiin varmana.
Henri Vanhasen mukaan nyt on Suomen turvallisuuden kannalta poikkeuksellisen tärkeä hetki.
Mainos