Näkymää Iranin pääkaupunki Teheranissa iskujen jälkeen 26. lokakuuta. AFP / LEHTIKUVA / ATTA KENARE

Israel iski voimalla Iraniin: USA:n kanssa keskusteltiin etukäteen

Israelin asevoimat kertoi osuneensa sotilaallisiin kohteisiin Iranissa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden ”kannusti” Israelin pääministeri Benjamin Netanjahua suunnittelemaan Irania vastaan ​​kostotoimia, jotka estäisivät tulevat hyökkäykset, yhdysvaltalainen korkea virkamies on kertonut CNN:lle. Biden ja Netanjahua kävivät asiasta keskustelun puhelimitse viime viikolla.

– Presidentti keskusteli yleisestä tilanteesta pääministeri Netanjahun kanssa. Viime viikolla hän rohkaisi pääministeriä suunnittelemaan vastausta, joka auttaa estämään uudet hyökkäykset Israelia vastaan ​​ja vähentäen samalla entisestään eskaloitumisen riskiä. Ja se on tavoitteemme, yhdysvaltalainen virkamies kertoi.

Israel iski Irania vastaan ​​lauantaiaamuna kostona Iranin ohjusiskuista aiemmin lokakuussa sekä huhtikuussa.

Israelin asevoimat kertoi osuneensa sotilaallisiin kohteisiin Iranissa. Iranin valtion tiedotusvälineet raportoivat useista räjähdyksistä. Iranin mukaan sen ilmapuolustus torjui osan iskuista ja tuhot olivat ”rajallisia”.

Israelin asevoimien mukaan iskut ovat nyt päättyneet, mutta varoittaa Irania jatkotoimista ja sanoo, että se ”varaa itselleen oikeuden puolustaa kansalaisiaan”.

Myös Yhdysvallat varoittaa Irania. Valkoinen talo on kehottanut ”Irania lopettamaan hyökkäyksensä Israelia vastaan, jotta tämä taistelujen kierre voi päättyä ilman eskaloitumista”, kansallisen turvallisuusneuvoston tiedottaja Sean Savett sanoi Israelin iskujen jälkeen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)