Israelin 98. divisioonan sotilaat varautuivat kuun vaihteessa Libanoniin kohdistuvaan maahyökkäykseen. / IDF

Israel raportoi ensimmäisistä tappioista, kahdeksan sotilasta kuollut Libanonissa

Hizbollah kertoo pitävänsä asemansa ja taistelevansa Israelin asevoimia vastaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Israelin asevoimat (IDF) kertoo kahdeksan sotilaansa kuolleen maaoperaatiossaan Hizbollah-järjestöä vastaan Libanonin eteläosissa. Kyseessä ovat operaation ensimmäiset vahvistetut israelilaistappiot.

IDF ilmoitti keskiviikkona myös lähettävänsä lisäjoukkoja taisteluihin Hizbollahia vastaan, kertoo Wall Street Journal.

Hizbollah sanoi keskiviikkona ensimmäistä kertaa taistelevansa Israelin joukkoja vastaan Libanonissa.

– Pidämme asemamme. Tämä on pitkän taistelun alku, järjestön tiedottaja Mohammed Afif sanoi Beirutissa.

Israel on maaoperaationsa ohella tehnyt ilmaiskuja Beirutiin ja muualle Libanoniin.

– Israel on valinnut eskalaation polun hyvin epävakaalla ja vaarallisella alueella. Se on avannut Pandoran lippaan, Libanonin Britannian-suurlähettiläs Rami Mortada sanoi BBC Radio 4:n haastattelussa.

Israelin kerrotaan valmistelevan parhaillaan iskua Irania vastaan vastatoimena alkuviikkona tehdylle laajalle ohjushyökkäykselle. Yhdysvaltain presidentti Joe Biden sanoi, ettei kannata Iranin ydinohjelmaa vastaan tehtäviä iskuja. Israelin muita mahdollisia kohteita voisivat olla esimerkiksi Iranin öljyntuotantolaitokset.

LUE MYÖS:
Drooneja Israelin yllä, Iranin asetoimitus tuhottiin Syyriassa

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)